Meillä on kolme ihanaa lasta ja siksi tuntuu niin pahalta, että tilanne perheessä on alkanut kärjistyä siihen, että oma käytös ja pinnani ei kestä.
Hei! Meillä on kolme ihanaa lasta ja siksi tuntuu niin pahalta, että tilanne perheessä on alkanut kärjistyä siihen, että oma käytös ja pinnani ei kestä. Keskimmäisen lapsen käytös on muuttunut jatkuvaksi vastaan väittämiseksi, mikä vie meidän aikuisten huomion häneen väärällä tavalla. Kaksi muuta lasta kärsii myös tästä tilanteesta. Tilanteissa, joissa itseltä menee ns.järki ovat usein sellaisia, että on kehotettu jossain asiassa useampaan otteeseen ja sen jälkeen itse alan korottaa ääntä ja sanon asioita ilkeästi, en kykene olemaan rauhallinen vaan kiihtynyt. Lapsi jatkaa näissä tilanteissa vastaan laittoa (on verbaalisesti lahjakas) ja ei anna periksi. Tiedostan, että voisin lähteä tilanteesta itse jäähylle, mutta siitä huolimatta jatkan vain väittelyä. Tuntuu että vahingoitan lasta sanallisesti ja tämä on myös syy siihen, että tilanteet toistuvat arjessa. Lapsella menee koulussa hyvin, on alakoululainen. Minun pitäisi antaa vielä enemmän kehuja, mutta nämä vääntämiset vievät huomion hyvästä. Lapsi tuntuu kadehtivat muita sisaruksiaan ja vetoaa usein ettei hänestä välitetä yhtä paljon, kuin muista sisaruksista välitetään. Olen aika väsynyt vääntämiseen ja mietin, miten tämän oravanpyörän saisi poikki että iloisuus olisi kiukkua yleisempää arjessa?
Asiantuntija vastaa
Hei!
Kiitos hyvästä ja tärkeästä kysymyksestä. On hienoa, että olet pystynyt pohtimaan kysymyksessäsi oman toiminnan vaikutusta lapseesi sekä itsesi ja lapsesi toiminnan taustalla olevia tekijöitä. Kuvaan vastauksessani erilaisia näkökulmia, voit poimia niistä itsellesi sopivimmat.
Koululaisen tunnesäätelyyn vaikuttavat voimakkaasti mm. väsymys, nälkä, kaverisuhteet sekä koulupäivien kulku. Kuvasit, että lapsen käytös on muuttunut. Oletteko hahmottaneet, tapahtuiko lapsen elämässä jotain hänelle oleellista tuossa kohtaa? Onko koulussa kiusaamista? Onko ystäviä? Lapset reagoivat herkästi muutoksiin ja tapahtumiin käytöksellään. Et kuvannut kysymyksessäsi lapsen ikää tai kehitystasoa, alakouluiässä voi olla esim. murrosiän tai esimurrosiän tuomia muutoksia, jotka voivat heijastua lapsen käytökseen.
Lisäksi lasten ikäerot voivat vaikuttaa keskimmäisen lapsen tunne-elämään. Onko hän joutunut esim. luopumaan nuorimman lapsen asemasta silloin, kun hänen käytöksensä muuttui? Onko sisarsuhteissa jotain muuta, mikä on voinut vaikuttaa häneen esim. isomman lapsen taitavuus tai nuorimman ihailu. Keskimmäisen lapsen asema voi olla jo itsessään haastava.
Olet havahtunut siihen, että kaava mitä toistatte, on toimimaton ja tuo negatiivista tunne-energiaa sinun ja lapsesi välille. Kaavan rikkominen johtaa usein muutoksiin ihmissuhteissa. Mikä on pienin asia, minkä voitte muuttaa, jotta haastavia tilanteita tulisi harvemmin? Mikä puolestaan on pienin asia, jonka voit muuttaa omassa toiminnassasi, kun lapsi inttää sinulle vastaan? Aikuisena tarvitset voimavaroja muutoksen tekemiseen. Onko teillä tukiverkostoja tai muita läheisiä aikuisia, joihin voit tukeutua muutoksen saavuttamiseksi tai mahdollistamiseksi?
Kuvaat, että pinnasi ei kestä lapsesi jatkuvaa vastaan väittämistä. Haluan lohduttaa sinua, että kuvaamasi valtataistelu on tavallinen monissa perheissä. Toisinaan vanhempana voi kokea voimakkaita syyllisyyden tunteita siitä, jos kokee yhden lapsista haastavammaksi. Temperamenttierot tai samanlaisuudet voivat vaikuttaa vanhempi-lapsisuhteeseen merkittävästi.
Mistä saat jaksamista itsellesi? Kun jaksaa itse, niin ei tule helposti lähteneeksi kinaamiseen mukaan. Mitä keinoja sinulla jo on rauhoittaa itseäsi tilanteissa, jossa lapsesi on kiihtynyt? Voitko lisätä jo hyväksi havaitsemiasi keinoja tai keksiä uusia keinoja rinnalle? Tunnesäätelyn taitoihin voit etsiä vinkkejä esim. Vanhemmuus täynnä tunteita verkkokurssista.
Onko sinulla ollut aikaa itsellesi ja omille tarpeillesi? Mitkä asiat lisäävät jaksamistasi? Näitä voivat olla omat harrastukset, merkitykselliset ihmissuhteet ja muut omat mielenkiinnon kohteet. Monesti tilanteet kärjistyvät jo siksikin, jos on vanhempana liiaksi joutunut venymään itselle tärkeistä asioista. Aggressio kertoo usein täyttymättömistä tarpeista.
Tunteet ymmärrettävästi tarttuvat perheen jäsenestä toiseen, mutta lapsella ei ole keinoja selvitä hankalien tunteiden kanssa. Kuvaat lapsen kokevan sisarkateutta. Kateus on voimakas ja vaikea tunne niin meille aikuisille kuin lapsellekin. Pohdin kuinka isosti tämä haastava tunnekokemus vaikuttaa lapsesi käytökseen. Kateudesta voi ja kannattaa jutella lapsen kanssa. Missä ja miltä kateus tuntuu kehossa? Voiko tunteen piirtää tai maalata? Miten kateutta voi helpottaa? Onko jotain, mitä hän voi itse tehdä, kun tuntuu vaikealta? Tai onko jotain, millä te vanhemmat voitte auttaa häntä kateuden hetkellä? Lasten tunnereaktiot ovat vahvasti kehollisia. Toisinaan kahdenkeskinen kävely, ulkoilu, hengittely, venyttely tms. voi auttaa tasaamaan olotilaa siinä hetkessä, kun tuntuu hankalalta. Joskus oman rauhoittumisen kannalta voi olla tärkeää saada paikka, johon sisaruksilla ei ole pääsyä siinä hetkessä. Joskus vanhemman läsnäolo tai lempeä/ hyväksyvä katse voi saada tilanteen raukeamaan.
Miten parisuhteenne voi tällä hetkellä? Saatko tukea kumppaniltasi tilanteissa? Joskus herkät lapset saattavat vaistota parisuhteessa olevia haasteita ja reagoida niihin käytöksellään.
Millaista sinun elämäsi oli lapsesi iässä? Joskus lapsen eri ikäkaudet ja kasvukivut voivat aktivoida vanhemman omia kasvukipuja tai ikäviä kokemuksia ihmissuhteissa vastaavassa ikäkaudessa. Tuolloin vanhemman keho ja mieli voi olla kuormittunut, vaikkei ulkoisissa puitteissa olisi suuria muutoksia.
Pohdin myös mitä lapsesi koittaa viestiä teille jatkuvalla vastaan väittämisellä? Joskus tällaisen käytöksen takana voi olla viesti ”huomaa ja näe minut”. Joskus vänkäämisestä/inttämisestä muodostuu lapselle keino täyttää huomion tarvetta. Mitä useammin hän saa huomiosi sen kautta, sitä enemmän toiminta vahvistuu. Jos vanhempana kokee oman olon kuormittuneeksi ja stressaantuneeksi, vaikuttaa se oleellisesti siihen, miten pystymme herkistymään lapsen viesteille. Haluan kannustaa sinua pitämään huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi.
Jos tuntuu, ettei ole ketään kenen puoleen kääntyä ovat Perhepulman asiantuntijat apunasi, voit tulla chattiin tai varata soittoajan itsellesi sopivaan hetkeen. Kunnan/ kaupungin perheneuvolat auttavat myös kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.