Siirry sisältöön

Haastavat tunteet uudessa suhteessa

ID 284990

Minua mietityttää, miten toimia. Seurustelen ihanan kumppanin kanssa, meidän kahdenkeskinen aika toimii hyvin, mutta sitä on todella vähän. Minulla on kolme alakouluikäistä lasta edellisestä liitosta, lapset ovat jatkuvasti luonani ja vain kahdesti kuussa toisella vanhemmallaan. Kumppanillani myös kaksi lasta aiemmasta, jotka asuvat kaukana ja vierailevat kumppanini luona pari kertaa kuussa.

Kumppanini ikävöi lapsiaan paljon eikä ole päässyt yli siitä, ettei saa olla lastensa lähivanhempi. Tämän vuoksi hän kokee vaikeaksi viettää aikaa minun lasteni kanssa ja toisaalta ei vielä halua minua omien lastensa elämään, koska he ovat hänen luonaan niin vähän aikaa ettei hän halua sitä ”riskeerata” uusilla ihmisillä. Hän ehkä pelkää minun olevan uhka jollain lailla.

Rakastamme toisiamme ja haaveilemme yhteisestä arjesta ja tulevaisuudesta, mutta vielä on paljon yllä kuvattuja esteitä tiellä. Yhteinen tulevaisuus tarkoittaa väistämättä uusperhekuviota, ellemme odota 15 vuotta kun lapset ovat aikuisia.

Olemme seurustelleet vuoden, sitten olimme tähän ”ongelmaan” liittyen jo erossa puoli vuotta, nyt jälleen yhdessä puolen vuoden ajan. Miten voisin tukea kumppaniani tilanteessa? Miten voisin itse sietää niitä vaikeita tunteita, jotka nousevat siitä, kun haluaisin meidän viettävän yhteistä aikaa, haaveilen uusperheestä, mutta hän ei selvästi ole vielä valmis. Olemme ehkäpä vähän ”eri vaiheessa” tässä. Koen epäreiluutta/kateutta, kun olen tekemisissä toisten uusperheiden kanssa ja surua siitä, että en itse saa kumppaniani nyt luokseni.

Asiantuntija vastaa

14.10.2022 klo 17:10 - Vanhemmuuden asiantuntija , Seksuaaliterapeutti, terveydenhoitaja , Väestöliitto

Hei! 

Kiitos tärkeästä kysymyksestäsi. Tuon vastauksessani erilaisia näkökulmia sinua pohdituttavaan asiaan. Voit poimia vastauksesta ne kohdat, jotka puhuttelevat sinua tilanteessasi.

Kuvasit, että olette seurustelleet lähes puolitoista vuotta. On ymmärrettävää, että kaipaat ja toivoisit suhteenne syvenevän, eteenkin kun yhteinen aika on ollut hyvää ja rakastatte toisianne. Tilanne tuottaa kuitenkin sinulle kipua sekä haastavia tunteita näiden hyvien tunteiden rinnalla.  

Kuvasit, ettei kumppanisi ole vielä valmis syventämään suhdettanne siihen suuntaan kuin toivoisit. Tilanne kuulostaa vaativan sinulta kärsivällisyyttä ja kykyä jaksaa odottaa sitä, että kumppanisi on valmis muutokseen. On kuitenkin hyvä pohtia mihin asti olet itse valmis odottamaan? Missä sinun omat rajasi kulkevat? 

Kuvasit, että haaveilette samoista asioista, kuten yhteisestä arjesta ja tulevaisuudesta. Millaista keskustelua olette käyneet asian tiimoilta? Oletteko voineet keskustella rehellisesti ja avoimesti toiveistanne? Kuulostaa, että kumppanillasi voi olla pelkoja, huolia tai salaisuuksia, jotka voivat estää suhteen syventämistä. Salaisuuksilla tarkoitan tässä yhteydessä asioita, mitkä kumppanisi on mahdollisesti jättänyt jakamatta/ kertomatta sinulle. 

Miten kumppanisi perustelee sitä, ettei halua päästää sinua lähemmäksi itseään tai lapsiaan? Onko mahdollista tutkia ja keskustella yhdessä siitä, mitkä asiat erityisesti estävät yhteisten haaveiden toteuttamista? Onko jotain keinoja millä esteitä voisi madaltaa tai poistaa? Millaisia tekoja se vaatisi puolin ja toisin? 

Jos kumppanillasi on taustalla esimerkiksi vaikeita huoltajuuskiistoja, on ymmärrettävää, että asian työstäminen vaatii aikaa. Pahimmillaan riitaisa tai väkivaltainen (henkinen/fyysinen) ero voi pahimmillaan traumatisoida ja vaikuttaa negatiivisesti seuraaviin parisuhteisiin. Nämä ymmärrettävästi voivat vaikuttaa myös suhtautumiseen uusperheellistymiseen. Joskus voi olla myös pelkoja siitä, miten lasten toinen vanhempi reagoi uuteen kumppaniin.

Kuulostaa, että kumppanillasi on vielä käsiteltävänä tunteet, mitä etävanhemmuuteen sekä mahdolliseen uusioperheellistymiseen liittyy. On tavallista, että voi olla vaikeaa lähteä tutustumaan kumppanin lapsiin silloin kun käsittelee vielä omia haastavia tunteita liittyen etävanhemmuuteen tai eroon. Tällöin on paikallaan ottaa itselleen aikaa. Haastavien tunteiden työstämisessä/säätelyssä olemme yksilöllisiä ja erilaisia, toisinaan prosessit voivat viedä pitkänkin aikaa, ja ne vievät juuri sen ajan mikä on tarpeen. 

Pohdit, miten voisit tukea kumppaniasi, kuitenkaan unohtamatta omia tarpeita ja toiveitasi. Oletko kysynyt häneltä, mitä hän toivoisi/tarvitsisi tilanteessa sinulta? Turvallisuuden tunne sekä yhteyden vahvistaminen suhteessa vaikuttavat suhteen syvenemiseen. On hyvä muistaa, että näiden vaaliminen ja rakentaminen on yhteisellä vastuulla. Lisää turvalliseen tunneyhteyteen voit tutustua tästä Kuinka turvallinen tunneyhteys minulla on kumppaniini? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi) 

Ymmärrettävästi koet tilanteessa haastavia tunteita epäreiluutta, kateutta sekä surua. Oletteko käyneet keskustelua tilanteen herättämistä tunteista?  Miten ilmaiset näitä tunteita kumppanillesi? Joskus voi olla niin, että pelko kumppanin menettämisestä tai mahdollisesta hylkäämiskokemuksesta voi estää tunteiden ilmaisua. Ilmaisemattomat/ jakamattomat tunteet tai asiat yleensä heijastuvat parisuhteen ilmapiiriin tavalla tai toisella. 

Parisuhteen tasapainon näkökulmasta olisi kuitenkin hyvä, etteivät tunneprosessit veisi liiaksi tilaa suhteelta tai parin välinen dynamiikka kääntyisi pidemmäksi aikaa auttaja-autettava asetelmaan. Joskus tilannetta voi auttaa tasapainottamaan ulkopuolinen keskustelutuki. Voisitte hyötyä niin yksilökäynneistä kuin paritapaamisista.

Maksuttomia yksilökeskusteluita on mahdollista saada kuntien/ kaupunkien psykologeilta. Lisäksi kumppanisi voi hyötyä maksuttomasta keskusteluavusta Miessakit- Erosta elossa. Maksuttomia parisuhteen tuen käyntejä tarjoaa perheasiainneuvottelukeskukset sekä parisuhdekeskus Kataja. Maksullisia palveluita on saatavilla mm. Väestöliiton terapiapalveluista. Joskus myös uusperheellistymisestä saatava tieto voi tukea päätöksen teossa, tietoa ja kirjallisuutta on tarjolla mm.Suomen Uusperheiden Liitto. 

Olitte aikaisemmin eronneet kyseisten haasteiden vuoksi, pohdin mikä sai teidät palaamaan yhteen? Mikä kyseisessä ihmisessä sai sinut palaamaan suhteeseen? Se mikä sai teidät palaamaan yhteen, voi toisaalta toimia myös voimavarana tilanteessa. Toisaalta jo kertaalleen koettu ero voi heijastua käsittelemättömänä menettämisen tai hylkäämisen pelkona suhteeseen. Tämä voi saada epäröimään suhteen turvallisuutta tai sitä, kuinka uskaltaa heittäytyä suhteeseen. 

Joskus voimakkaat tunteet voivat näyttäytyä vaativuutena kumppania kohtaan. Se voi puolestaan saada kumppanin vetäytymään. Kumppanin vetäytyminen voi puolestaan lisätä vaativuutta ja lisääntynyt vaativuus jälleen kasvattaa kumppanin tarvetta vetäytyä. Näin syntyy herkästi kielteisiä/negatiivisia vuorovaikutuskehiä parisuhteeseen. Jos koet tämän koskettavan juuri teidän suhdettanne, suosittelen teitä tutustumaan Väestöliiton tuottamaan Tunnekeskeiseen parisuhdekurssiin. 

 Toivottavasti näkökulmista ja tarkentavista kysymyksistä on sinulle tukea/ hyötyä tilanteessasi. Toivon sinulle rohkeutta tulevaan.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...