Siirry sisältöön

Mitä tehdä kun läheisyys puuttuu parisuhteesta?

ID 247587

Moikka! Läheisyys ja erotiikka puuttuu. Meillä 5-vuotias tyttö ja ollaan puhuttu siskosta tai veljestä. En kuitenkaan näe, että sellaista olisi tulossakaan. Harrastamme avopuolison kanssa jonkunlaista yhdyntää noin kerran kuussa tai harvemmin. Tyypillisen alkuhuuman jälkeen olemme kuin kaverukset, jotka yrittävät elää yhdessä.

Jo kerran erosimme läheisyyden ja erotiikan loputtua. Avopuolisoni tuli kuitenkin raskaaksi ja tilanne raskauden ja lapsemme myötä tulehtui tilanteeseen, josta halusin paeta. Elimme n.2vuotta lapsemme syntymän jälkeen erillään. Kuitenkin vietimme yhdessä paljon aikaa ja palasimme yhteen n. 2 vuotta sitten muuttaen jälleen yhteen haaveillen kokonaisesta perheestä, jossa äiti ja isä samassa osoitteessa. Nyt päällisin puolin kaikki hyvin.

Sisälläni kuitenkin kaipaan kosketusta, seksiä, keskustelua meistä, tunnetta rakastamisesta ja arjen haasteiden keskelläkin toisen huomioon ottamista. Olemme jälleen tilanteessa, jossa sisko ja veli tai kaverukset vain hoitavat arkiset asiat. Jotenkin syyllinen tunne, kun haluaisin enemmän. En haluaisi rikkoa lapsemme uskoa siitä, että kyllä isä rakastaa äitiä ja kaikki on hyvin.

Kysymys: jäänkö odottelemaan, josko tilanne muuttuu, esitänkö, että kaikki on hyvin vai asetan omat haluni etusijalle ja rikon valheellisen perheidyllin ja etsin sopivamman kumppanin yksin/yhteishuoltajana? Ennen lapsemme syntymää kävimme parisuhdeterapiassa pohtimassa, miksi minusta suhde on kylmä, mutta puheissa halusimme rakastaa ja tehdä kaikkemme molempien onnen eteen. Tuloksetta.

Asiantuntija vastaa

15.04.2021 klo 09:38 , Väestöliitto

Hei ja kiitos kysymyksestä. Kerrot tilanteestanne, jossa olet jo pitkään kaivannut enemmän läheisyyttä ja seksiä välillenne, mutta myös tunnetta rakastamisesta ja tukea haasteissa. Vertaat suhdettanne kavereihin tai sisaruuteen, josta päättelen, että arjen ja vanhemmuuden asiat sujuvat teillä ihan hyvin. Parisuhteelta kaipaamme ja odotamme useimmiten kuitenkin myös noita muita mainitsemiasi asioita, mikä tekee suhteesta erityisen. On tavallista kokea syyllisyyttä (”miksi en vain voi olla tyytyväinen näin?!”), mutta esille tuomasi asiat ovat tosi tärkeitä ja niihin on hyvä miettiä vastauksia.

Koska tietoni rajoittuvat vain tähän kysymykseen, en tiedä kumppanisi ajatuksia tilanteestanne tai sitä kuinka tyytyväinen hän on suhteeseenne tai kaipaako hän läheisyyttä. On myös mahdollista, että ajattelette tosi eri tavalla kumppanin kanssa. Miten paljon olette puhuneet toiveistanne ja odotuksistanne? Mietin myös, että esimerkiksi puhe pikkusisaruksista voi merkitä kumppanillesi, että kaikki sujuu kivasti. Toiselle yhdyntä ”kerran kuussa tai harvemmin” voi olla aivan riittävästi.

Toiveet ja odotukset parisuhteelta tarvitsevat päivittämistä usein, on hyvä olla tietoinen siitä, missä tuo toinen menee nyt – muutumme ihmisinä jatkuvasti ja myös parisuhteessa tulee erilaisia vaiheita. On näillä tiedoilla yhtä mahdollista, että voitte eri tavoin löytää ja ylläpitää tuota alkuhuumaa uudelleen tai sitten se, että sovitte paremmin jakamaan vanhemmuutta ilman yhteistä parisuhdetta.

Kiinnostaisikin tietää miten paljon olette puhuneet tästä sinun kosketuksen ja seksin kaipauksesta ja miten nämä keskustelut sujuvat? Entä millaista seksiä teillä on, kun sitä on? Oletteko siihen tyytyväisiä? Onko kyse siitä, että toinen haluaisi haluta, mutta jokin estää? Kiinnostaako teitä molempia selvittää asiaa? Pystyykö kumppani sanoittamaan, millaisia toiveita hänellä on asian suhteen? Miten paljon tiedätte siitä, millaisesta kosketuksesta toinen nauttii? Entä oletteko miettineet niitä asioita, jotka estävät teitä koskettamasta toisianne enemmän? Entä millaisia aloitteita ja huomiointia teette toistenne suuntaan ja miten niihin vastataan?

Syitä tilanteeseen voi olla todella monia. Monille voi olla hankalaa puhua sen lähimmänkin ihmisen kanssa seksiin ja läheisyyteen liittyvistä tunteista ja toiveista. Osin varmasti myös siksi, että pelkää omien ajatusten loukkaavan kumppania. Eri kohdissa elämää voi olla myös vaiheita, jolloin ei oikein itsekään tiedä, miksi ei esimerkiksi ole kiinnostunut läheisyydestä ja seksistä. Suhde omaan kehoon voi olla haastava. Myös ihan muut asiat kuten stressi ja väsymys voivat vaikuttaa seksuaaliseen haluun. Silloin kun molemmat haluavat tutkia syitä ja tehdä muutoksia asian parantamiseksi, niin ennuste on hyvä. Harvoin muutos tapahtuu hetkessä ja keskusteluja kannattaa käydä rauhassa ja mahdollisimman levänneenä. Usein yhteyden vanhvistaminen kumppaniin eri tavoin pienissä arkisissa asioissa, olemalla kiinnostunut hänen ajatuksistaan ja huomioimalla kumppanin toiveita, vahvistaa myös fyysistä yhteyttä. Pienissä teoissa on usein muutoksen avain.

Seksuaalineuvonta/terapia on yksi paikka, jossa näitä voisi myös miettiä yhdessä. Vaikka pariterapiasta ei ollut  aiemmin tuon enempää hyötyä, eri terapeutin kanssa ja eri kohdassa elämää siitä voi myös olla uudenlaista apua. Voit myös ottaa yhteyttä Väestöliiton maksuttomiin parisuhdepalveluihin jos haluat keskustella lisää tai haluatte yhdessä pohtia asiaa. Minä ja me -parisuhteessa verkkokurssilta (maksuton, ei vaadi kirjautumista) löytyy myös läheisyys osio, jonka kysymyksiä suosittelisin teille keskustelun pohjaksi. Pääset katsomaan tuota osiota tästä.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...