Lapsen takertuminen toiseen vanhempaan
Moi! Meillä 2v 4kk tyttö tosi takertunut isiin, eikä äiti kelpaa ollenkaan. Tyttö suorastaan vihamielinen äitiä kohtaan. Perheessä vielä 6kk pikkusisko. Mitä asialle voisi tehdä ja kuinka tavallista tämä on?
Asiantuntija vastaa
Hei ja kiitos viestistäsi ja kysymyksestäsi,
On tavallista, että lapsella on eri ikävaiheissa vanhempiin omanlainen ja erilainen suhde. Perheen keskinäinen dynamiikka muuttuu myös aina muutosten myötä. Kerroit, että perheeseen kuuluu esikoisen lisäksi pikkusisarus 6kk. Miten esikoinen suhtautui sisaruksen syntymään? Onko sisarusta tai vanhemman huomiota kohtaan esiintynyt mustasukkaisuutta?
Millainen esikoisen ja äidin suhde on ollut aikaisemmin? Muuttuiko tytön suhtautuminen äitiin, kun pikkusisarus syntyi vai onko lapsella ollut jo ennen pikkusisaruksen syntymää äitiin kuvaamasi suhtautuminen. On hyvin tavallista, että pikkusisaruksen syntymä aiheuttaa lapsessa paljon erilaisia tunteita, jotka voivat olla hankaliakin käsitellä. Yksi haastavista tunteista on mm. mustasukkaisuus. Pohdin kätkeytyykö mustasukkaisuuden tunne tässä tilanteessa vihamielisyyden taakse. Viestistäsi ei käynyt ilmi, millaista vihamielisyys on? Onko se tottelemattomuutta, rajojen rikkomista, kiukuttelua vai jotain muuta?
Uudessa muuttuneessa elämäntilanteessa olisi tärkeää, että lapsen perusturvallisuuden tunnetta vaalitaan. Vihamielisyys ja sääntöihin asettumiseen liittyvä vaikeus voi liittyä vauvan syntymään ja siihen liittyviin tunteisiin. Viettääkö lapsi äidin kanssa kuinka paljon kahden kesken aikaa? Olisi tärkeää, että lapsen ja äidin positiivista suhdetta toisiinsa vahvistetaan ja lapsi saisi kokemuksen siitä, että äiti on ihan yhtä lailla häntä varten kuin vauvaakin. Aina tämä ei ole helppoa ja vanhempi voi kokea riittämättömyyden tunteita. Esikoisen kanssa kahdenkeskeinen aika ei tarvitse olla mitään suurta tai ihmeellistä vaan läsnäoloa. Jokin esikoisen mieleinen leikki rauhassa, piirtely tai yhteinen ulkoiluhetki riittää varsin hyvin.
Oletteko kysyneet lapselta miltä hänestä tuntuu tai mitä ajatuksia hänellä on ärtymyksen hetkellä? Missä tilanteissa vihamielisyys äitiä kohtaan näyttäytyy? Olisi tärkeää, että ärtymyksen hetkellä lapsen tunnetilaan reagoidaan ja häntä ei jätetä tunnetilan kanssa yksin. Vanhempana lapsen vihamielisyys voi tuntua hyvin raskaalta ja tunnetilan vastaanottaminen voi olla itsellekin vaikeaa. Seuraavan kerran tällaisen tilanteen tullessa olisi hyvä, että äiti pyrkisi käsittelemään lapsen kanssa tunnetta, jotta lapselle vahvistuu kokemus äidin läsnäolosta ja siitä, että hänen aggressionsa ei vaikuta äidin ja hänen väleihinsä negatiivisesti. Lapsen ollessa sinuun kovin takertunut on tärkeää, että sinä tuotat positiivista ja kannustavaa puhetta äidin ja lapsen väleistä, mutta vastaat kuitenkin lapsen kohdistamaan kiintymykseen.
Kannustaisin pohtimaan olisiko mahdollista, että äiti ja esikoinen alkaisi viettämään säännöllisesti yhteistä kahdenkeskeistä aikaa, joka tukisi ja vahvistaisi heidän välistään suhdettaan. Vanhempana on myös tärkeä itse käsitellä tunteet, joita lapsen käytös aiheuttaa.
Tilanteenne ei ole tavaton. Esikoisen tahtotila ja pikkusisaruksen syntymä ovat suuria asioita pienen maailmassa. Mikäli tilanne askarruttaa ja haluatte keskustella asiasta lisää, voitte ottaa yhteyttää omaan neuvolaanne tai tulla juttelemaan asiantuntijamme kanssa chattiin tai puhelimitse.