Uusioperhe ja ikävä aikaisempaan elämään ja kotiin
Muutin puolisoni kanssa lähes vuosi sitten yhteen. Molemmilla takana useampi vuosi kaksin lapsen kanssa asumista. Oma lapseni on muuttanut jo omilleen. Puolison lukioikäinen lapsi asuu kanssamme vuoroviikoin. Ennen muuttoa keskustelimme yhteenmuuttamisen mahdollisuuksista ja uhkista avoimesti. Yksi uhista näyttää toteutuvan; olen muuttanut puolisoni perheeseen, en uuteen omaan kotiin. Kesti neljä kuukautta ennen kuin muuttolaatikkoni purettua, koska tavaroilleni ei raivattu tilaa. Kun kaksi aikuista muuttaa yhteen, lähes puolet tavarasta on ylimääräistä. Minä olin se, joka luopui enemmästä. Tuntuu, että en saa käyttää kaikkia asunnon alueita tai koskea tavaroihin. Myös lapsen kanssa on ongelmia, koska meillä on lasten kanssa ollut hyvin erilaiset kasvatusperiaatteet. Omani osallistui jo tuon ikäisenä kotitöihin. Hän huolehti huoneensa siisteydestä, osallistui ruoanlaittoon, laittoi jopa ruokaa itsenäisesti, teki itse aamu- ja iltapalansa, laittoi tiskit koneeseen ja tyhjensi koneen puhtaista asioista, kävi kaupassa avukseni, osasi käyttää wc-harjaa yms. Puolison lapsi ei näin toimi. Olen toivonut, että hän osallistuisi enemmän, mutta puoliso ei häneltä halua sitä pyytää/vaatia. Kyllä hän kuulemma sitten jossain vaiheessa oppii. Miten voi oppia, jos ei opeteta. Olen myös huomannut, että meillä on eri siisteyskäsitys. Haluan siivota sotkuni heti mm. ruoan jälkeen, tehdä säännöllisen viikkosiivouksen. Puolisoni on tyytyväinen sotkunkin keskellä. Hän ei tee aloitteita siivouksen suhteen. Minusta tuntuu, että olen tullut tänne siivoojaksi, joka nukkuu “isännän sängyssä”. Olen surullinen tilanteesta, enkä koe kotiutuvani. Tunnen oloni petetyksi, sillä ennen muuttoa hän sanoi tekevänsä minulle tilaa ja toivoi, että kodista tulee meidän yhteinen koti. Miten voisin muuttaa tilannetta? Puhuminen ei ole vienyt meitä mihinkään – varsinkaan, koska puhun yksikseni, puoliso mielellään välttää puhumista. Kaipaan vanhaa kotia tai jotain edes kotia, missä minulla on väliä ja tilaa.
Asiantuntija vastaa
Hei!
Kiitos hyvästä ja tärkeästä kysymyksestäsi.
Kerroit, että olette muuttaneet puolisosi kanssa yhteen noin vuosi sitten. Ensimmäinen yhteisasumisen vuosi on monille sopeutumisen ja yhteisten toimintatapojen sekä tilan rakentamisen aikaa. Silloin erilaisuudet tulevat uudella tavalla näkyväksi arjessa ja ne voivat herättää monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Haastavat tunteet ovat luonnollisia, kun sinulle muodostunut kuva kumppanistasi muuttuu. Lisäksi unelmat ja haaveet yhteisestä arjesta saattavat romuttua. On tavallista kokea tilanteessa vihaa, surua ja pettymystä. Omaan vanhaan kotiin ja elämään voi olla ajoittain voimakaskin ikävä, kuten kuvasit.
Kuulostaa, että koet tilanteen painostavana. Sinulla on mahdollisesti tunne siitä, että sinua yritetään laittaa rooliin tai muottiin kodissasi, joka ei tunnu sinusta hyvältä tai omalta. Omien rajojen vahvistaminen ja niistä kiinni pitäminen on tärkeää hyvinvointisi kannalta. Voit lukea lisää rajoista ja niiden vahvistamisesta lisää tästä: Mitä tarkoittaa ”sinä tarvitset rajat”? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)
Pohdin miten sinun ja kumppanisi olisi mahdollista päästä keskusteluyhteyteen kuvaamistasi asioista. Sinun on hyvä viestiä tunteistasi ja toiveistasi hänelle. Hän ei voi tietää ajatuksistasi ja tunteistasi, ellei niitä sanoiteta ääneen. Syyllistämistä on hyvä välttää, jottei hänen vetäytymisellä puolustautuminen aktivoituisi. “Minusta tuntuu, että minulle ei ole tilaa” “minua surettaa, että…”
Mitä erityisesti tarvitsisit, että sinulla olisi hyvä olla kodissasi? Mihin konkreettiseen asiaan erityisesti toivoisit muutosta ja mikä konkreettinen teko kumppaniltasi helpottaisi oloasi? Esimerkiksi: “toivoisin, että keittiö siivotaan kerran päivässä yhdessä” “toivoisin, että tavaroilleni ja minulle tehtäisiin tila tänne kotiin, ja sovitaan yhdessä aikataulu, milloin se toteutetaan?”
Jos kumppanisi ei ole valmis tulemaan sinua vastaan, tai ei useista pyynnöistäsi huolimatta suostu huomioimaan toiveitasi, sinulle ei jää kovinkaan monia vaihtoehtoja. Voit joko opetella hyväksymään hänet sellaisena, kuin hän on. Toinen vaihtoehto on alistuminen ja katkeroituminen. Kolmas vaihtoehto on eroaminen tai suhteen jatkaminen erilaisilla asumisjärjestelyillä.
Miten muut ihmissuhteet ja omat harrastukset sekä mielenkiinnon kohteet toteutuvat arjessasi? Miten pidät huolta itsestäsi ja omista voimavaroistasi? Toisinaan tyytymättömyys kumppania kohtaan voi voimistua, jos erityisesti häneen latautuu useampien eri tarpeiden tyydytyksen odotuksia. Silloin mieli saattaa tuottaa usein kritisoivaa puhetta kumppanistasi. Kumppanisi saattaa kokea riittämättömyyttä sekä huonommuuden tunteita, jotka voivat lisätä hänen puolustautumistaan ja estää todellisen kohtaamisen. Miten sallitte toisillenne myös vapaa aikaa ja omaa tilaa? Mitä kaipaamasi oma tila tarkoittaa juuri sinulle? Mistä eri osa-alueista sinun oma tilasi muodostuu?
Kumppanisi erilaiset lapsen kasvatusperiaatteet kuulostavat hiertävän myös arkeasi. On tärkeää, että lapsi kokisi olevansa hyväksytty teillä kotona, vaikka hänen toimintaansa liittyy myös vaikeita tunteita. Pohdin, mikä arjessanne on toimivaa, mihin olet tyytyväinen? Kumppanisi kanssa olisi hyvä päästä syyllistämättömään keskusteluun siitä, mitkä asiat arjessa ovat sinulle tärkeitä ja mihin erityisesti toivoisit muutosta. Mitkä asiat puolestaan voit hyväksyä sellaisenaan, vaikket olisi niihin ihan täysin tyytyväinen? Miten annat positiivista palautetta niistä asioista, mitkä ovat jo hyvin?
Kuvasit, että oma lapsesi on muuttanut jo omilleen. Mitä se on tarkoittanut sinulle ja millaisia tunteita siihen on liittynyt? Joskus oman lapsen muuttamiseen liittyvä suru ja ikävä voi tulla näkyväksi monin eritavoin. Pohdin kaipuutasi kotiin, sisältääkö tämä myös kaipuuta omaan perheeseen tai vanhempi -lapsi suhteeseen?