Olen edelleen epävarma siitä haluanko lapsia?
Olen ollut 6 vuotta parisuhteessa ja olen edelleen epävarma siitä, haluanko lapsia. Kumppanini on halunnut lapsia aina ja tehnyt sen selväksi alusta asti. Olen odottanut vuosia, että haluni saada lapsia nostaa päätään, mutta olen yhä samassa lähtöruudussa tunteideni kanssa.
Kyse ei ole siitä että tietäisin, etten halua lapsia. Jostain syystä kuitenkin ajatus lapsien saamisesta on noussut todella isoksi kynnyskysymykseksi mielessäni ja parisuhteessamme. Suhde itse on lämmin ja rakastava, jossa arki on tasaista. Kumppanini olisi myös epäilemättä rakastavin vanhempi, jonka lapsi voisi saada.
Tällä hetkellä minua kuormittavat koronan vahvistamat masennuksen tunteet ja se, etten halua tai jaksa tehdä töiden lisäksi mitään ylimääräistä. Tämä on varmasti iso syy siihen, että ahdistun lapsikysymyksestä suunnattomasti, mutta ennen viimeisimmän vuoden aikaista lievää masennustakin olen aina ollut yhtä päättämätön asian suhteen. Yhteiset keskustelut ovat ajautuneet umpikujaan ja olen myös hankkiutunut asian vuoksi ammattilaisen puheille.
Ikämme ja parisuhteemme alkaa olla kuitenkin siinä vaiheessa, että päätöksiä asian suhteen on tehtävä. Tuottaisin hirveän pettymyksen puolisolleni tässä vaiheessa, jos päättäisin, etten halua lapsia. Se tietenkin tarkoittaisi eroa, jota en muuten ideaalisen suhteen vuoksi haluaisi.
Voiko luonteeni todella suunnitelmallisena ei-spontaanina ihmisenä olla syy siihen, että arjen muuttuminen pelottaa? Haluan pitää kontrollin itselläni asiassa kuin asiassa, ja itselleni lasten kanssa toiminen on iso epämukavuusalue, johon pelkään astua. Mistä tietää, milloin kyse on siitä, etten halua lapsia ja milloin siitä, että pelkään etukäteen rooliani lähtökohtaisesti ei-lapsirakkaana vanhempana?
Asiantuntija vastaa
Hei! Kiitos kysymyksestäsi.
Kuulostaa, että olette päätyneet kumppanisi kanssa ”pattitilanteeseen” asian kanssa. On hienoa, että olet hakeutunut ammattilaisen puheille selventääksesi asiaa itsellesi. Suosittelen kuitenkin myös paritapaamisia omien käyntiesi lisäksi, sillä asia koskettaa tiiviisti parisuhdettanne sekä teidän kummankin hyvinvointia.
Pohdit kysymyksessäsi, mitä oikeastaan haluat? Kuulostaa, että kumppanisi ja suhteenne on sinulle tärkeitä ja arvokkaita asioita. Perheellistyminen sen sijaan aiheuttaa sinussa epävarmuutta ja muutos pelottaa. Kuvaat kysymyksessäsi myös kontrollin menettämisen pelkoa. Perheellistyminen on suuri muutos ihmisen elämässä ja kuvaamasi tunteet ovat sallittuja tilanteessasi. Näiden tunteiden äärelle on mielestäni tärkeää pysähtyä, mistä ne oikeastaan kertovat sinulle? Onko kyse juurikin kontrollin ja hallinnan menettämisen pelosta vai onko kyseessä enemmän se, että perheellistyminen ei tunnu omalta jutulta?
Haluan korostaa, että perheellistymisen tulisi olla teidän molempien yhteinen yritys ja päätös. Onkin tärkeää, ettet ajaudu siihen esimerkiksi eron pelossa tai ettet tuottaisi kumppanillesi pettymystä näiden vuosien jälkeen. Kuulostaa, että asiaan on kertynyt aika paljon odotuksia ja paineitakin.
Kuvaat, että kumppanisi on tehnyt alusta saakka selväksi, että hän haluaa lapsia. Sinä puolestasi olet ollut epävarma asiasta suhteenne alusta saakka. Teillä molemmilla on oikeus omiin haluihin ja toiveisiin suhteessanne. Pohdin, että suhteessanne on todennäköisesti paljon hyviä asioita, sillä kumppanisi on epävarmuudestasi huolimatta halunnut olla juuri sinun kanssasi suhteessa. Ajattelen, että tämä on viesti siitä, että olet hänelle tärkeä.
Kuvasit, että päätös siitä, ettei perheellistymistä yritetä tarkoittaisi teidän kohdallanne eroa. Onko perheellistyminen ollut kohdallanne ikään kuin parisuhteen olemassaolon ehto? Oletko keskustellut kumppanisi kanssa, onko asia hänen näkökulmastaan näin? Suhteenne turvallisuuden tunne on vaakalaudalla, jos asia on niin, että tämä asia johtaa automaattisesti eroon. Tilanne voi aktivoida hylkäämisen pelkoa, joka voi puolestaan lisätä tarvetta kontrolliin, jotta saisi itselleen enemmän turvallisuuden tunnetta. Tämä puolestaan voi vaikeuttaa päätöksentekoa entisestään.
Kuvasit, että olet kokenut masentuneisuutta. Masennus itsessään vaikeuttaa päätöksen tekoa. Onkin tärkeää, että saat hoitoa masennukseesi, sillä se tukee myös päätöksentekokykyäsi. Kuvasit, ettet tällä hetkellä tahdo jaksaa mitään ylimääräistä työpäivän jälkeen, jolloin kumppaninkin keskustelut perheellistymisestä aiheuttavat ahdistusta. Oletko pystynyt sanoittamaan kumppanillesi, että voimavarasi eivät tällä hetkellä riitä siihen, että saisit päätöksen aikaan?
Kuulostaa, että koet myös pelkoa siitä, millainen vanhempi olisit? Millaisen vanhemmuuden mallin olet saanut omassa lapsuuden perheessäsi? Vanhemmaksi ei kuitenkaan synnytä vaan siihen kasvetaan rauhassa. Vanhemmuuteen voi liittyä suorituspaineita sekä paineita myös siitä, miltä sen pitäisi tuntua. Vanhemmuudessa koetaan herkästi jotkin tunnetilat kielletyiksi, vaikka todellisuudessa koko tunteiden kirjo on osa vanhemmuutta. Kiintymyssuhde rakentuu usein hiljalleen, ja rakkaus lasta kohtaan sen myötä.
Kuvasit, että ikä tuo aiheeseen myös paineita. Tässä kohtaa voit laittaa silmät kiinni ja lähteä haaveilemaan, millaista elämäsi olisi 5-vuoden kuluttua. Näkyykö siellä perhettä, lapsi tai lapsia? Voitte suhteessanne sopia myös jonkun aikarajan, mihin mennessä päätös tehdään. Se voi toimia elämää selkiyttävänä virstanpylväänä, epätietoisuudessa kelluminen on pidemmän päälle teille molemmille raskasta ja kuluttavaakin. Ajattelen, että kumppanillasi on toisaalta myös oikeus siihen, että hän saa sinulta vastauksen, joko kielteisen tai myönteisen. Haluan kuitenkin vielä korostaa, että päätöksen on hyvä perustua molemman omalle ja vapaalle tahdolle.