Olen ollut parisuhteessa mieheni kanssa kohta 10 v...
Olen ollut parisuhteessa mieheni kanssa kohta 10 vuotta. Suhteemme alussa hän sanoi, että voi jossain vaiheessa harkita avioliittoa. Kun nyt sitten kysyin häneltä asiaa joku aika sitten, hän totesi harkinneensa ja tulleensa siihen tulokseen, ettei halua mennä naimisiin. Tavallaan hyväksyn tämän; tämän kumppanin kanssa on ihan hyvä ollut näinkin. Mutta meillä on ongelmia ns. valtatasapainossa.
Mieheni on hyvin voimakastahtoinen, ja viime vuosina se on alkanut rasittaa minua. Riitamme koskee esimerkiksi pyykinpesua. Mies haluaa päättää, milloin pyykkiä pestään, ja olen yrittänyt sopeutua hänen esittämiin ehdotuksiinsa. Jos ehdotan itse pyykinpesua, hän saattaa olla myöntyväinen tai sitten ei, ja sanoo, että minulla on pakkomielle pyykinpesusta. Hänen mielestään pakkomielteeni liittyy siihen, että minulla täytyy olla valtaa päättää, milloin pyykkiäni pesen. Minun mielestäni on normaalia, että omassa kodissa voi pestä pyykkiä, jos haluaa. Itse en välitä siitä, milloin hän pyykkinsä pesee.
Sama pätee esimerkiksi musiikkiin. Tiettyjä radiokanavia en voi kuunnella miehen läsnäollessa, koska hän ei pidä niistä. Jos hän vaihtaa kanavaa ja kerron, ettei se ollut mukavaa, tulee taas sama argumentti – että minun pitää saada päättää. Olen itse tulistunut näistä kommenteista, sen myönnän, ja yrittänyt saada hänet näkemään, että yhtälailla hän itsekin haluaa päättää asioista – ja usein päättääkin, koska on voimakastahtoisempi. Silti hän kutsuu minua joustamattomaksi kumppaniksi. Hän sanoo, että en osaa ajatella asioita yhteiseltä kannalta, esimerkiksi milloin on järkevää pestä pyykkiä tai kuunnellaanko musiikkia, josta molemmat pitävät. Ymmärrän tämän pointin tietyllä tapaa, mutta tietyllä tapaa koen, että kyseessä on hyvin arkipäiväisiä asioita, joihin ei kannattaisi välttämättä käyttää liikaa energiaa. Mutta omassa mielessäni nykyään arkailen, että voinko pestä pyykkiä tai kuunnella tiettyä kanavaa ilman riitaa tai naljailevia kommentteja.
Mies ei ymmärrä, että hän päättää myös siitä, missä me asumme – hän ei suostu muuttamaan keskusta-alueelta pois. Hän ei halua lemmikkejä, vaikka tietää, että olen hyvin eläinrakas ihminen. Eräänä päivänä hän ilmoitti minulle, että asiaa mietittyään hän ei todellakaan pidä koirista yhtään. En oikein ymmärrä, mitä hän sillä halusi sanoa.
Olin niin rakastunut ja pitkän yksinäisen elämänvaiheen jälkeen onnellinen, kun löysin itselleni seurustelukumppanin. Monia asioita tuli katsottua läpi sormien. Ja monet asiat ovat olleet tosi hyvinkin – on matkusteltu paljon yhdessä, harrastetaan urheilua yhdessä, katsellaan yhdessä tv-sarjoja, vietetään leffailtoja, on sellaisia mukavia yhteisiä rutiineja. Kuitenkin mietin, ovatko arvomme eriämässä niin paljon, että on pakko harkita eroamista. Mieshän uhkailee erolla riitatilanteissa ja olen pyytänyt häntä keskustelemaan asiasta rakentavasti, jos suhteemme tila mietityttää häntä. Toisaalta haluan erota, toisaalta ajatus elämästä ilman häntä tuntuu kaikesta huolimatta tuskalliselta. Onhan hänessä hyviäkin ominaisuuksia. En tiedä, mitä tehdä.
Asiantuntija vastaa
Kiitos kysymyksestäsi! Sitä lukiessa mielessäni herää monenlaisia ajatuksia. Kuulostaa siltä, että miehesi ei ole helppo huomioida kumppaninsa tarpeita. Kun kaksi ihmistä asuu saman katon alla, tarvitaan aina joustamista ja kompromisseja. Tätä miehesikin sinulta odottaa, mutta osaako hän vastavuoroisesti luopua välillä omista toiveistaan, niin että keskustelussa ollut asia päätettäisiinkin tehdä sinun ehdottamallasi tavalla? Miehesi ei varmaankaan tarkoita toimia hankalasti, mutta ehkä hänen olisi syytä kiinnittää huomiota omaan kykyynsä antaa periksi.
Esimerkiksi pyykinpesuasian voisi ratkaista niin, että kumpikin pesee omat pyykkinsä silloin, kun haluaa ja isot yhteiset lakanapyykit pestään sovituin välein. Entä voidaanko sopia vuorot, jolloin kumpikin voi valita kotona soivan musiikin? Olennaista on riittävä kokemus tasavertaisuudesta. On selvää, että kodin tehtäviä tai puolisoiden harrastusaikoja ei kannata mitata sekuntikellolla, mutta molempien kokemus reilusta pelistä on tärkeä.
Elämän isommat valinnat kuten asuinpaikka ja lemmikkieläimen hankkiminen vaativat perusteellista keskustelua, koska asuminen sekä keskustassa että lähiössä tai koiran ottaminen ja ottamatta jättäminen ovat toisensa pois sulkevia valintoja. Toimivassa parisuhteessa sama osapuoli ei saisi olla koko ajan saamassa tai antamassa, vaan molempien pitäisi voida elää riittävän omalta tuntuvaa elämää. Siihen tarvitaan joustoja isoissakin valinnoissa. Nyt vaikuttaa siltä, että oma joustovarasi on venytetty äärimmilleen. Löytyisikö mieheltäsi halua ja kykyä tulla vastaan?
Sinä kuulostelet tarkasti itseäsi ja mietit, ovatko odotuksesi miestäsi kohtaan realistisia. Kykenet itsereflektioon eli omien toiveittesi ja tunteittesi arviointiin. Ehkä miehesi on jäykempi tällä alueella. Tunteiden ilmaisemiseen ja niiden tunnistamiseen liittyvät taidot ovat yksilöllisiä ja niiden perusta nousee niin perintötekijöistämme kuin kasvuperheemme elämäntavoista. Tämä ei tarkoita sitä, että emme olisi itse vastuussa siitä, miten tunteiden vallassa toimimme. Jokainen voi oppia rakentavia tapoja ilmaista tunteitaan. Mykkäkoulun voi opetella katkaisemaan odottamatta, että kumppani tekee aloitteen. Pahasta mielestään ja loukkaantumisestaan on tarpeellista kertoa toiselle, jotta asia ei jäisi painamaan.
Millainen sinun aiempi seurusteluhistoriasi mahtaa olla? Entä miehesi? Millaisia mahdolliset aiemmat suhteet ovat olleet? Miten kauan ne ovat kestäneet ja mihin päättyneet? Mitä olette oppineet näistä suhteista? Entä mitä olette oppineet itsestänne eläessänne yksin? Heittelen tässä ison kasan kysymyksiä, joista parisuhteessa olisi tarpeellista keskustella. En tiedä, miten syvältä olette jo näitä elämän alueita penkoneet suhteenne aikana. Jos ette vielä tiedä tällaisia asioita toisistanne, voisitte nyt alkaa puhua niistä ja siten peilata omaa elämäntarinaanne toisen kokemuksiin.
Oletko kertonut miehellesi eroajatuksistasi? Erosta puhuminen ei vielä merkitse eropäätöstä, vaan sen kertomista, että kaikki asiat suhteessanne eivät ole kunnossa. Jos pettymykset tuntuvat kasaantuvan eikä yhteisiä tavoitteita löydy, voi olla aiheellista miettiä, millaista muutosta kumpikin teistä kaipaisi voidakseen hyvin. Kestävät ratkaisut eivät löydy siten, että vain toinen osapuoli antaa periksi.
Toivon teille avoimia keskusteluita asioista, tunteista, toiveista ja pettymyksistä sekä siitä, miten elämänne jatkuu eteenpäin.
Ystävällisin terveisin
Päivi