Siirry sisältöön

Pääseekö erosta koskaan yli?

ID 244778

Hei, haluaisin kysyä neuvoa siihen miten rankasta erosta voi päästä yli vai pääseekö siitä koskaan lopullisesti yli. Ero tuli yksistään miehen puolelta yllättäen, vaikkakin suhteessamme oli mennyt huonommin jo jonkin aikaa ja olin tuona aikana kovin surullinen ja onneton. Yhdessä sovimme, että jatkamme suhdetta kuitenkin etäsuhteena, koska miehellä oli toisella paikkakunnalla kaksi alle kouluikäistä lasta.  

Mies siis perusteli äkkinäisen eropäätöksen sillä, että haluaa olla lastensa kanssa enemmän, kun ovat vielä pieniä ja sillä, että pieni välimatka voisi pelastaa jo kriisissä olevan suhteemme. Suhteemme kriisi johtui luottamuspulasta ja mustasukkaisuudesta, sillä miestä oli petetty aiemmassa suhteessa. 

Jouduin tietysti hyväksymään avoero päätöksen miehen lasten takia, mutta samassa olin useita päiviä, jopa viikkoja, jonkin näköisessä shokki tilassa. Pelkäsin menettäväni elämäni rakkauden kokonaan ja siinä samassa minun oli jaksettava etsiä itselleni uutta asuntoa sekä pakattava tavaroitani.  

Yritin sanoa itselleni, että tämä ei ole lopullista ja jatkamme etäsuhteessa. Kuitenkin, kun teimme muuttoa minun uuteen kotiini, mieheni oli kovin vihaisen oloinenHäntäkin varmasti ärsytti suhteemme kriisiytynyt tila. Yritin pysyä kuitenkin mahdollisimman rauhallisena. Yritin ymmärtää miestäni ja muutto lopulta sujui todella hyvin. Sovittiin, että soitellaan ja katsotaan mikä viikonloppu hän tulisi taas käymään luonani. Mies kertoi lähtiessään rakastavansa minua.  

Tästä tilanteesta ei kulunut kuin kaksi tuntia ja sain mieheltä puhelimeeni viestin, että tämä suhde oli tässä eikä hän aio jatkaa kanssani. Maailmani romahti siihen paikkaan totaalisesti. Pyysin, että puhuttaisiin puhelimessa asiasta, mutta mies tokaisi vain siihen että “sinun kanssasi en puhu enää ikinä, en puhelimessa enkä missään muuallakaan”.  

Muistan vieläkin kehoni reaktion. Tajusin, että pahin pelkoni toteutui. Tärisin ja itkin enkä kyennyt tekemään yhtään mitään. Mietin, miten kukaan voi jättää noin julmasti toisen. Ei voinut edes suoraan asiasta sanoa. Mietin myös, oliko mies miettinyt tuon teon valmiiksi.  

Emme pitäneet tuolloin mitään yhteyttä. Viikon jälkeen mieheltä tuli viestejä. Hän pyysi anteeksi sanojaan ja kysyi, olemmeko vielä yhdessä. Tuntui käsittämättömältä, miten hän ensin kykenee jättämään minut noin ja sen jälkeen kyselee tuollaista. Miestä selkeästi harmitti oma äkkipikaisuutensa ja se, että jätti minut. Tämän hän kertoi minulle suoraan, jonka jälkeen hän uhrautui kysymään miten voin. En voinut todellakaan hyvin, enkä voi tänä päivänäkään.  

En koe pääseväni jaloilleni erosta ja arki tuntuu tosi raskaalta. Töissä jaksan käydä, mutta ystäviä minulla ei ole montaa. Välillä olen kuitenkin ystävilleni asiasta puhunut. Tuntuu, että olen kaiken keskellä ihan yksin enkä tiedä miten selviän.  

Ex-miehestäni en ole enää tuon jälkeen kuullutKaipaan häntä todella paljon. Mietin asiaa päivittäin ja haluaisin kovasti kysyä miten hän voi, mutta en viitsi kysyä koska selvästikään häntäkään ei enää kiinnosta.  

Meillä oli todella hyvä suhde muuten, mutta miehen menneisyys vaikutti liikaa. Vaikka hän oli mustasukkainen minua kohtaan kaikista miespuolisista tuttavistani, ikinä ei kumpikaan pettänyt toista. Koen, että sain suhteessa paljon väärää kohtelua, mutta siltikin tunnen, että emme antaneet itsestämme oikeasti kaikkea. Emme jaksaneet taistella, vaikka siinä varmasti oli aito rakkaus kyseessä.  

Siksi tämä tuntuu minusta ylitsepääsemättömältä. On hirveää menettää ihminen, jonka kanssa oli valmis rakentamaan tulevaisuuden. Tulevat kihlat, lapset yms. Ja vielä niin nopeassa ajassa kaikki vaan häviää. Mietin joka päivä, että kuulenko hänestä enää koskaan. Miten pääsisin tästä jaloilleni edes jotenkin? 

Asiantuntija vastaa

09.03.2021 klo 08:54 , Väestöliitto

Hei, kiitos rohkeudestasi hakea apua tilanteeseesi. Olet kokenut itsellesi odottamatta ja yllättäenkin tapahtuneen eron. Nyt mietit, miten pääsisit elämässäsi eteenpäin ja mistä löydät voimavaroja selviytyä eron aiheuttamasta elämänkriisistä.  

Kerrot parisuhteessasi olleen mustasukkaisuutta, joka johti suhteenne kriisiytymiseen. Kuvaat myös ex-kumppanisi kohdelleen sinua usein väärin, mutta siitäkin huolimatta koet tämän parisuhteen perustuneen aidolle rakkaudelle. Olet kokenut eron shokkina, josta toipuminen tuntuu juuri nyt äärimmäisen vaikealta, jopa mahdottomalta.  

Joskus kuulee eroa verrattavan ”pieneen kuolemaan”. Myös erossa menettää jotain itselleen erittäin merkityksellistä ja rakasta. Puolison lisäksi erossa menettää oman tulevaisuusvisionsa, haaveet ja unelmat yhdessä rakennettavasta elämästä. Sinun kohdallasi tilannetta on vielä vaikeuttanut ex-kumppanisi ristiriitainen viestintä eroprosessin aikana.  

Menetykseen liittyvä akuutti kriisi laukaisee niin fyysisesti kuin psyykkisestikin voimakkaita pelon, ahdistuksen ja epätoivon tunteita – jopa paniikkia, joita kuvaat kysymyksessäsi osuvasti. Tätä vaihetta sanotaan shokkivaiheeksi, jolloin tapahtunut tuntuu epätodelliselta, jopa mahdottomalta. 

Eroprosessiin liittyy kuitenkin monenlaisia tunnesäätelyn vaiheita. Tunteet vaihtelevat päivien ja viikkojen mittaan, kunnes pääsee hyväksymiseen ja irrottautumiseen, jolloin menetyksen tuska alkaa väistyä muiden, myönteisempien ajatusten ja tunteiden tieltä. Prosessin kesto on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat parisuhteen kesto, yhteinen elämä, lapset, omaisuuden tila jne.  

Kerrot pöyristyneesi, kun ex-kumppanisi on kysellyt mahdollista yhteen paluuta. Samalla kerrot mielesi pyörivän päivittäin ex-kumppanissasi ja mietit mahdollista yhteydenottoa häneen. Yksi eroon liittyvistä vaiheista on tietynlainen peruuttaminen, epäily, mahdollisuuksien tarkastelu – jospa sittenkin olisi mahdollista palata entiseen. Tämä on tavallista ja monin tavoin tärkeääkin. Sinun on välttämätöntä realistisesti tarkastella suhdettanne. Oliko se todella niin hyvä ja toimiva kun ajattelet? Mitä sinulle kertovat omat sanasi siitä, että olet kokenut väärää kohtelua suhteessa? Olet selittänyt ex-kumppanisi käyttäytymistä hänen menneisyydellään, mutta onko se ainut selittävä tekijä? Jos teidän suhteenne oli hyvä ja toimiva, olisiko ex-kumppanisi voinut hakea apua yhdessä kanssasi sen sijaan, että lähti? Oliko suhteenne kriisiytymiselle sittenkin myös sellaisia syitä, joita et havainnut 

Mielessäsi pyörii monia kysymyksiä, joihin et mahdollisesti saa koskaan vastausta. Pohdi, miten voisit hyväksyä tilanteen ja mikä auttaisi sinua ottamaan seuraavan askeleen oman elämäsi rakentamisessa. Akuutin kriisin ylität parhaiten keskittymällä arjessa toimiviin asioihin, työhön, harrastuksiin, ystäviisi ja läheisiin. Päätä, että huolehdit säännöllisestä ruokailusta, ulkoilusta ja unesta. Tee niin, vaikka halua tai energiaa ei tunnu riittävän. Kun huolehdit kehostasi, huolehdit myös mielestäsi.  

Puhu ystäviesi kanssa erosta, mutta puhu myös muista asioista. Jos jäät aina jumiin erokeskusteluun, pyydä ystäviäsi huomauttamaan asiasta ja johdattamaan keskustelu muihin aiheisiin. Ystäviä ei tarvitse olla montaa, yksikin riittää. Jos tuntuu siltä, että et millään pääse kriisin yli, hae ammatillista apua. 

Akuutti erokriisi kestää yleensä muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, mutta melankolia ja ikävä saattavat ajoittain palata ns. vuosikierron myötä. Ensimmäinen ilman kumppania vietetty syntymäpäivä, kesäloma tai joulu, vuosipäivä, juhlatilaisuus, johon olisitte menneet yhdessä…. valmistaudu näihin hetkiin etukäteen. Pyydä läheisiäsi tueksi, jos sinun on vaikea osallistua yksin. Voit tutustua myös eron omahoito-ohjelmaan https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/eron_omahoito/Pages/default.aspx  

Kun pääset akuutista tilanteesta hieman eteenpäin, epätoivon ja paniikin korvaa suru ja ehkä tietynlainen, hyväksyttävissä oleva ikävä. Usein akuutin stressin purkautuessa tuntee olonsa väsyneeksi – kuin pitkän raskaan urheilusuorituksen jälkeen. Se on täysin normaalia, stressihormonitason laskiessa palautumiseen tarvitaan aikaa. Sittemmin, pikkuhiljaa myös positiiviset tunteet saavat tilaa tunnekäsittelyssäsi. Alat nähdä itsenäisessä elämässäsi myönteisiä asioita. Annan itsellesi lupa iloita niistä. Jossain vaiheessa huomaat näkeväsi entisen parisuhteesi uudesta näkökulmasta, mikä mahdollisesti auttaa uskaltautumaan kokemaan jotain uutta.  

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...