Parisuhde ja suhde kumppanin alkoholin käyttöön
Hei!
Olemme olleet yhdessä liki 13 vuotta. Olen itse kokenut lasisen lapsuuden. Tästä syystä alkoholista on iän myötä tullut yhä suurempi haaste minulle. En siedä juuri lainkaan mieheltäni sen käyttöä. Hän on ollut esimerkiksi loukkaava ja pettänyt minua juodessaan. Usein alkoholin vuoksi valehtelee ja sen jälkeen manipuloi, ettei ole muka sanonut niitä asioita, vaikka minulla on todisteet.
Tapahtumien jälkeen hän uhriutuu, vaikka voin todistaa valheet. Esimerkkinä muutaman kerran juominen on pitänyt olla yksi töiden jälkeen työkavereiden kanssa. Yhdestä tuleekin viisi, lähdössä seuraavalla bussilla, mutta ei lähdekään ja menee aamuviiteen. Joskus piti juoda yksi, mutta sitten tulikin kaveri vastaan joka kysyi toiselle niin menee vaikka on ollut jo tulossa kotiin. Joskus taas kaikki sujuu oikein mallikkaasti, yksi juoma on yksi ja tulee sitten kotiin. Nämä, mitkä eivät mene mallikkaasti ovat minulle erittäin suuri haaste!
Voin fyysisesti pahoin ja saan paniikkikohtauksen kun huomaan, että taas mua vedätetään. Mielestäni annan olosuhteet huomioiden aika paljon vapautta tässä asiassa, mutta ei tunnu mieheni sitä niin näkevän vaan kokee sen rajoittavana, koska “ravintola-alalla muutkin tekee näin eikä niiden naisille ole ongelma”. Tuo ala on myös syy miksi hän ei tule lopettamaan alkoholin käyttöä. Annan aina nämä epäkunnioittavat käytökset anteeksi.
Ero on liian pelottava asia, enkä haluaisi sitä tehdä. En kuitenkaan tule jaksamaan ainaisia pettymyksiä tässä asiassa… Näistä on riidelty, puhuttu ja vatvottu tuhat kertaa, ainoa muuten hienoa suhdetta hiertävä asia. Skarppaa muutaman kuukauden kunnes taas lähtee matto jalkojen alta. On sanonut, että tuntuu hänestäkin pahalta kun tietää, että musta tuntuu pahalta kun tekee noin. Ei silti osaa sanoa miksi silti tekee. Olemme käyneet aiemmin pariterapiassa, mutta ei jaksa tällä hetkellä siihen keskittyä. Miten oppisin pitämään rajoistani kiinni? Miten voin välittää tiedon, että en jaksa enää, mitä pitää tapahtua et hän ymmärtää? Miten pärjään näiden tunteiden ja fyysisten tuntemusten kanssa?
Asiantuntija vastaa
Hei!
Kiitos tärkeästä kysymyksestäsi.
Pohdit tärkeää näkökulmaa koskien omia rajojasi sekä hyvinvointiasi parisuhteessa. On ymmärrettävää, että koet voimakasta ahdistusta tilanteessasi. Kehosi sekä mielesi reagoivat, sillä kuvaamasi tilanne herättää turvattomuutta, nostaa esiin pelkoja sekä luottamuspulaa kumppaniasi kohtaan. Tunteet voivat olla sinulla erityisen voimakkaita johtuen kasvutaustastasi. Haluan kuitenkin korostaa, että kuvaamasi tilanne parisuhteessa herättäisi turvattomuutta ja voimakkaita tunteita kenessä hyvänsä. Kuulostaa, että joudut olemaan jatkuvasti valppaana ja kuulostelemaan voitko luottaa kumppaniisi. Parisuhteenne tai sinun olosi ei korjaannu pitkäkestoisesti, ellei alkoholiin liittyvää ongelmaa päästä työstämään. Sinun on mahdollista alkaa vahvistumaan ja löytämään voimaa rajojen asettamiseen ja itsesi puolella olemiseen.
Minulle piirtyy kuva kirjoittamastasi, että alkoholin käyttö on kumppanillesi ongelma, jos käyttö kerta toisensa jälkeen lipuu liiallisuuden puolelle, vaikka on sovittu toisin. Lisäksi käyttö on johtanut impulsiiviseen käytökseen, uskottomuuteen sekä valehteluun. Alkoholi riippuvuudessa on tavallista, että alkoholin käyttö menee kaiken edelle, jopa sinun ja teidän yhteisen parisuhteenne. Riippuvuus ei yleensä parane itsestään, vaan tarvitsette apua ja tukea tilanteeseen. Voit olla esimerkiksi yhteydessä kotikaupunkinne tai kuntanne mielenterveys- ja päihdehoitajaan ja kysyä millaista tukea asiaan olisi mahdollista saada joko yksin tai yhdessä. Jos kumppanisi ei näe ongelmaa, on tärkeää tuoda oma näkemyksesi asiasta esiin asiallisesti. Toipuminen päihderiippuvuudesta lähtee kuitenkin riippuvaisesta itsestään. Havahtuminen tilanteeseen, ongelman myöntäminen ja halu muutokseen ovat keskiössä.
Läheisenä sinun on hyvä välttää syyllistämistä, mutta kerro avoimesti omista tunteistasi asiaan liittyen sekä tarpeistasi parisuhteessa. Vaikka aihe on vaikea, siitä kannattaa puhua. Kuulostaa, että tarvitsisit luottamuksen uudelleen rakentamista sekä turvallista ja ennustettavampaa kumppania.
Millaiset asiat tuovat sinulle voimavaroja ja tukevat jaksamistasi? Esimerkiksi ystävät, harrastukset, vapaa-aika ovat jaksamista tukevia lähteitä monille. Itsestä huolen pitäminen auttaa usein myös voimaantumaan ja asettamaan rajoja parisuhteessa napakammin. Jos tuntuu, että puhuminen kumppanillesi ei vie mihinkään, voit kokeilla myös kirjoittaa kirjeen, jossa ilmaiset rajojasi sekä tunteitasi asiaan liittyen. Olit hyvin kirjoittanut ajatuksia tähän kysymykseesikin.
Omaa keho-mieliyhteyttä voit harjoitella rauhoittamaan paniikin, ahdistuksen tai pelon yhteydessä mm. hengitysharjoitteilla. Toiset voivat hyötyä myös kehon liikuttelusta, rauhallisesta kävelystä, tai vaikka perhoshalauksesta. Lisää kehollisia harjoitteita voit ottaa tueksi ahdistuksen omahoito-ohjelmasta 2. TYÖKALUJA | Mielenterveystalo.fi.
Suosittelen sinulle Ehyt ry:n artikkelia Oletko huolissasi puolisosi, vanhempasi tai läheisesi runsaasta päihteidenkäytöstä? – EHYT ry. Lisäksi vertaistukea on saatavilla Onko läheiselläsi alkoholiongelma? Al-Anon auttaa.
Usein valitsemme kumppaniksemme tiedostamatta ihmisen, joka toisintaa jollain tapaa menneisyyttämme. Millainen parisuhde sinun vanhemmillasi oli? Toisinaan parisuhteen malli, jonka olemme lapsuudessa nähneet ja saaneet, ohjaa tiedostamatta valintojamme aikuisuudessakin. Sama malli voi myös muodostaa uskomuksia siitä, millaista parisuhteessa olemisen tulisi tai pitäisi olla.
Pohdi omia tarpeitasi, millaista parisuhdetta toivoisit itsellesi. Millaiset asiat ovat erityisen tärkeitä suhteessa juuri sinulle? Keskustelkaa myös yhdessä, onko mahdollista rakentaa suhdetta kohti tätä suuntaa? Pohdit kysymyksessäsi myös eron mahdollisuutta. Se on ymmärrettävää, kun omia rajojasi on jatkuvasti venytetty ja ylitetty. Jos kumppani ei havahdu tähän kuvaamaasi ongelmaan yrityksistäsi huolimatta, on varmasti paikallaan pohtia, onko suhde sellainen, missä voit hyväksyä kumppanisi sellaisena kuin hän on. Tai voitko jäädä suhteeseen, jossa sinua kohdellaan toistuvasti vastoin toiveitasi.
Usein omaksumme itsellemme jonkin tavan, millä selviydymme läheisissä ihmissuhteissa haastavista tilanteista. Ne tulevat usein näkyväksi tilanteissa, joissa yhteys kumppaniin katkeaa. Näitä suojautumiskeinoja voivat olla esimerkiksi vaikeneminen, vetäytyminen, pakeneminen, miellyttäminen, lamaantuminen, vetäytyminen, alistuminen tai taisteleminen. Kumppanillasi ja sinulla on molemmilla omat tapanne suojautua vaikeilta aiheilta suhteessanne. Kun puolustus on aktiivisena, ei ole mahdollista saada rakentavaa keskustelua aikaan.