Parisuhdevaikeuksia surun keskellä
Hei, olemme mieheni kanssa päätyneet pattitilanteeseen suhteessamme. Haluaisin vastauksen siihen, että mitä meidän kannattaisi tehdä? Kuinka pääsemme ulos tästä tilanteesta ja saamme parisuhteen ja perhearjen takaisin tasapainoon?
Meillä on yksi pieni lapsi ja olemme reilu puoli vuotta sitten kokeneet toisen lapsemme kuoleman kohtukuoleman muodossa. Raskaus oli ehtinyt reilusti yli puolivälin, kun näin kävi. Olimme yhdessä synnyttämässä sairaalassa kuollutta lastamme. Raskaus oli hyvin toivottu ja odotettu ja lapsen kuolema suuri shokki. Koen, etten vieläkään ole päässyt yli tuosta tapahtumasta ja haluni lisääntyä on mennyt. Tavallaan toivon toista lasta, mutta suren edelleen ja olen vihainen siitä, että meille kävi näin. Mieheni ei puhu minulle omista tunteistaan. On hän aiemmin sanonut olevansa surullinen, mutta ei hän ole moneen kuukauteen puhunut siitä mitään.
Itse sain todella pahan burn outin pari kuukautta sitten, sillä olin paennut surua työntekoon ja unohtanut levätä tarpeeksi. Heti perään meille tuli muutto toiselle paikkakunnalle töiden ja tukiverkoston vuoksi. Nyt olemme riidelleet reilun kuukauden eli koko muuton jälkeisen ajan ja olen kokenut, että mieheni vaatii minulta koko ajan enemmän, kuin jaksan tehdä ja valittaa ja kontrolloi minua sekä lastamme. Hänellä on esimerkiksi heti aamusta minulle työlista valmiina ja hän valittaa minulle jos lepään vapaapäivänäni (minkä olen kokenut tarpeelliseksi palautumiseksi). Sama vaativa ja kontrolloiva tyyli hänellä oli ennen loppuunpalamistanikin. Hän ei ilmeisesti ole ymmärtänyt miten suru minuun vaikuttaa, että sekin vie voimia.
Olen pitänyt puoliani ja myös niellyt paljon valitusta ja vaatimuksia mukisematta. Tilanne eskaloitui nyt viikonloppuna vakavaan riitaan, jonka seurauksena mieheni sanoi jättävänsä minut ja lähti ovesta ulos. Saimme kuitenkin järkevästi jälkikäteen puhuttua asiasta ja päätimme, että yritämme vielä paritetapian avulla. Onko mitään muuta vinkkiä mikä meitä voisi auttaa tässä tilanteessa? Arki on raskasta eikä meillä ole ollut aikaa toisillemme pitkään aikaan. Olemme iltaisin niin väsyneitä.
Asiantuntija vastaa
Hei ja kiitos viestistäsi. Olen pahoillani suuren menetyksenne johdosta. Tapahtuneesta on vielä aika vähän aikaa ja kuulostaa siltä, ettette ole päässeet käsittelemään siihen liittyviä todella vaikeita tunteita.
Lapsen kuolema kohtuun on suru, jota vanhemmat usein käsittelevät hyvinkin eri tavoin – mainitsemaasi vihaa tai surua voi olla vaikeaa jakaa yhdessä tai toisen ymmärtää. Äidille menetyksen kokemus on myös enemmän kehollinen.
Raskauden muuttuminen tyhjäksi syliksi jättää ymmärrettävästi syvän jäljen. Monelle läheisellekin syntymätön lapsi on kuitenkin ollut vielä näkymätön ja siksi surua voi olla vaikeampi ymmärtää. Kohtukuolemat ovat myös verrattain harvinaisia ja se voi lisätä yksinäisyyden kokemusta entisestään.
Kohtukuolema voi myös aktivoida aiempia menetyksiä ja pelkoja ja järkyttää turvallisuudentunnetta. On varmasti vaikea luottaa, että asiat voisivat jatkossa mennä hyvin ja toivotulla tavalla. Vaikka se ei ehkä lohduta, niin nämä tunteet ja ajatukset kuitenkin kuuluvat järkyttävän tapahtuman käsittelyyn.
On mahdollista, että kumppanisi kontrolloinnintarve on myös tapa käsitellä asiaa – tilanteeseen liittyvä avuttomuus ja siitä kumpuava tarve toimia on yksi surun muoto, vähän niin kuin se, miten itse kerrot paenneesi surua työntekoon.
Teillä on ollut surun lisäksi muutto, joka jo itsessään voi olla iso kuormittava asia. Kerrot myös raskaasta arjesta ja väsymyksestä. Nämä kaikki ovat asioita, jotka nostavat stressitasoja ja vaikuttavat parisuhteeseen. Tässä kehässä voi olla lähes mahdotonta hahmottaa mikä johtuu mistäkin.
Kysymyksessä ei tule ilmi minkä ikäinen lapsenne on ja miten hän on sopeutunut muutoksiin ja suruun, mutta mahdollisesti myös hän on voinut tarvita paljon tukea teiltä vanhemmilta. Kun oma jaksaminen on vähäisempää, niin silloin tämä voi tuntua erityisen raskaalta ja vanhempien välille tulee helpommin ristiriitoja.
On todella ymmärrettävää, että tilanne tuntuu nyt umpikujalta. Tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, jotta tilanne voisi lähteä ratkeamaan. Tärkeintä on tällä hetkellä lisätä omia voimavaroja niillä tavoin kuin se nyt on mahdollista ja madaltaa rimaa pakollisissa asioissa. Voisitte mielestäni sopia aikalisästä silloin, kun tunteet riidassa alkaa kuumenemaan liikaa, jotta kuvaamaltasi eskaloitumiselta vältyttäisiin.
Neuvoisin teitä ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon tai esimerkiksi paikkakunnan kriisipisteeseen, jossa kohtukuolemaa ja siihen liittyviä tunteita voitaisiin vielä käydä läpi. Vaikka se voi tuntua raskaalta ajatukselta, suosittelisin tätä silti. Vertaistuen voima on myös usein valtava. Vertaistukea löytyy erityisesti Käpy ry:n kautta. Myös pariterapia on hyvä ajatus, että pääsisitte käsittelemään asioita yhdessä. Kannattelevaa apua voitte saada myös Väestöliiton maksuttomista perhepulmapalveluista.