2,5-vuotiaan uhma pahimmillaan?
Poikani on nyt 2,5-vuotias ja uhma pahimmillaan. Uhmakohtaukset osaan ottaa vastaan ja kestän yllättävän hyvin, mutta pojalla on taipumusta villiintyä muutaman kerran päivässä ja silloin tavarat saa kyytiä. Sillon lentää lelut, lentää tavarat hyllyiltä, poika juoksee ympäri kämppää, törmäilee tahallaan seiniin ja menee ns ylikierroksille. Tätä ei tapahdu muualla kun kotona. Vieraassa paikassa ollaan vieraskoreita. Ollaan tähän saakka toimittu niin, että todettu, että ei saa heittää ja jos vielä kerran heittää niin laitetaan lelu/lelut pois. Sama jos esim heittää ruokaa tai sylkee ruokapöydässä. Kerrotaan, että asiaa X ei saa tehdä ja jos vielä kerran tekee, niin saa lähteä pöydästä ja tulla myöhemmin takaisin. Kerromme tottakai myös miksi asiaa X ei saa tehdä. Nämä keinot toimivatkin sen minuutin, kunnes poika keksii uuden kielletyn tekemisen. Yritän katsoa käyttäytymisen “taakse”, eli haluaisiko poika positiivista huomiota. Mutta kun ei kelpaa kirjat eikä yhteinen tekeminen sillä hetkellä kun ylivireystila on pahimmillaan. Ja kun iänkin puolesta kaikki on muutenkin “ei”. Tv:tä ei paljoa katso ja tablettia ei ole nähnytkään koskaan. Ahdistaa antaa ruutuaikaa tämän ikäiselle. Muutenkaan ei jaksa katsoa edes lempiohjelmaansa kun ehkä 30min kerrallaan. Ylivireystila on pahimmillaan väsyneenä tai kun tylsistyy. Tuntuu, että yhtäkkiä ei osaa ohjautua yksin leikkimään tai jos lähtee yksin touhuamaan, on se vaan rajua leikkiä niin, että joku pamahtelee tai menee rikki. Tuttuni on perheterapeutti ja sanonut, että aivan normaali lapsi on. On vain herkkä, temperamenttinen ja herkästi ylivirittyvä. Osaa kuitenkin keskittyä kirjoihin ja tekemisiin kun hetki on oikea. Onko mitään neuvoja tilanteeseen?
Asiantuntija vastaa
Hei, kiitos kysymyksestä. Nostat esiin tärkeän teeman, joka varmasti on tuttu monessa perheessä, jossa uhmaikäinen lapsi koettelee rajoja. Vanhempien huomion saaminen ns. keinolla millä hyvänsä, on poikasi iässä tavallista ja tosiaan normaalia, mutta toki vanhemmille usein hermoja raastavaa ja kuormittavaa. Ei siis ole ihme, että kaipaat lisää neuvoja tilanteeseen. Kuulostaa myös siltä, että olet toiminut esimerkillisesti yrittämällä monenlaista ja hakemalla tilanteeseen neuvoja ja apuja. Luottaisin myös tutun perheterapeutin arvioon, koska poika on hänelle tuttu.
Monenlainen ei-toivottu käyttäytyminen, joka saa vanhemmat paikalle tai huomioimaan lapsen, saattaa lapsen näkökulmasta olla tuloksellista huomionhakemisen näkökulmasta. Oletkin selvästi jo miettinyt, olisiko kyse poikasi huomionhakuisuudesta ja tarjonnut yhteistä tekemistä kriittisillä hetkillä. Lapsen impulssikontrolli on vielä kehittymätön, joten kun “tilanne on jo päällä”, ei yhteinen tekeminen kiinnostakaan. Monesti lapsi valitsee juuri sellaiset tilanteet, joissa vanhemman on ikään kuin välttämätöntä kiinnittää huomio lapsen luvattomaan tekemiseen.
Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää niihin onnistumisiin, joita varmasti myös tapahtuu – miten toimit, kun tilanne menikin paremmin? Auttaako se, jos ei kiinnitä huomiota tekemiseen (mutta toki katsoo, että lapsi on turvassa, eikä voi rikkoa mitään)? Millaisia elementtejä oli onnistuneeseessa päivässä? Näistä onnistumisista oppiminen on uhma-ikäisen vanhemman voimavara! Lapsen kanssa voi myös nimetä ja tunnistaa tunteita. Tähän voi auttaa myös kirjastosta lainattavat kirjat, joita löytyy uhmaikäiselle useita.
Vanhemman on tärkeää pysyä mahdollisimman rauhallisena ja yrittää jaksaa pysyä johdonmukaisena. Vanhempi voi samalla sanoittaa omia ja lapsen tunteita tilanteessa. Jos itsellä menee hermot, on syytä pysähtyä ja “ottaa aikalisä”, toki niin, että lapsi on turvassa. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että poika saa päivittäin riittävästi juoksennella ja purkaa energiaansa ulkona sekä riittävästi unta.
Lopulta lohdutuksesi vielä sekin, että tämäkin vaihe menee kyllä ohi!