Voiko seksitauti tarttua sormista suuhun?
Terve! Voiko seksitauti tarttua sormista suuhuni? Itsetyydytin itseäni, jonka jälkeen pesin käteni, mutta pesin alapääni tämän jälkeen kädellä ja kuivasin sen. Tämän jälkeen en pessyt enään käsiä. Tämän jälkeen söin karkkia sormilla. Onko siis mahdollista, että olisin siirtänyt seksitaudin tällä tavoin suuhun, jos minulla olisi alapäässä tartunta.
Asiantuntija vastaa
Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan!
Pohdit viestissäsi seksitaudin tarttumista samalla ihmisellä yhdeltä alueelta toiselle. Pohdit myös viestissäsi, voiko seksitauti tarttua käsienpesun jälkeen.
Ihan alkuun uskallan todeta, että kuvaamassasi tilanteessa ei ole mahdollista saada tartuntaa kehonosalta toiselle. Voiko seksitautitartunnan levittää omassa kehossa kehonosalta toiselle on kuitenkin kinkkisempi kysymys, johon voi tiedustella vastausta terveydenhuollosta. Pohdin tätä kysymystä lopussa, mutta lähdetään liikkeelle siitä, miten seksitaudin ylipäätään voi saada omaan kehoon.
Alkuun on hyvä todeta, että seksitautien tarttuvuus erilaisissa seksitavoissa vaihtelee. Seksitaudit ovat myös erilaisia keskenään tarttuvuuden suhteen. Sinulla ei voi olla seksitautitartuntaa, mikäli sinulla ei ole ollut seksiä toisen ihmisen kanssa.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että seksitaudit voivat tarttua seksissä toisen kanssa, jos käytössä ei ole kondomia tai suuseksisuojaa. Seksillä tarkoitetaan monesti emätin- ja anaaliyhdyntää sekä suuseksiä. Lisäksi seksitauti saattaa tarttua seuraavilla tavoilla:
- jos jakaa saman seksilelun toisen ihmisen kanssa eikä suojaa lelua kondomilla tai pese sitä hyvin saippualla
- jos kondomia tai suuseksisuojaa käytetään huolimattomasti
- eritteitä päätyy limakalvoalueille esimerkiksi sormien välityksellä
On myös hyvä huomioida, että kondomi tai suuseksisuoja eivät ole 100% ehkäisymenetelmiä, ja niiden suoja on heikompi etenkin genitaaliherpeksen ja kondylooman kohdalla, sillä nämä tartunnat voivat oireilla ihoalueilla, joita suoja ei täysin suojaa. Niiden tarttumiseen voi riittää läheinen ihokontakti. Nämä kaksi tautia eivät kuitenkaan yleisesti ottaen ole vaarallisia, mutta ne voivat olla oireiltaan hyvin kiusallisia.
On myös tärkeää tietää, että huuliherpes voi tarttua genitaalialueille, vaikka huuliherpes sinänsä ei ole seksitauti. On myös totta, että hoitamattomana jotkin seksitautitartunnat voivat tarttua äidiltä lapselle raskauden tai synnytyksen aikana. Tämä on kuitenkin Suomessa harvinaista, sillä tauteja seulotaan raskauden aikana eikä tästä tarvitse olla huolissaan.
Sitten palaamme kysymykseen, jonka esitit eli voiko seksitauti tarttua samalla ihmisellä alueelta toiselle. Valitettavasti tämä kysymys kannattaa kysyä suoraan esimerkiksi terveyskeskuksen neuvonnasta tai sukupuolitautien poliklinikalta. Epäilen, että tarttuminen ihminen kehonosasta toiselle on epätodennäköistä, mutta varmaa vastausta en valitettavasti voi tarjota. Seksitaudit ovat myös erilaisia keskenään eli on mahdollista, että yksi tauti leviää omien käsien välityksellä herkemmin muille alueille kuin toinen. Klamydian voidaan sanoa olevan yleisin seksitauti nuorten keskuudessa Suomessa, klamydia tarttuu ylipäänsä huonommin suun limakalvoille kuin jotkut muut seksitaudit, ja löydät tästä lisää tietoa täältä. Tippuri, kuppa ja hiv ovat harvinaisia seksitauteja Suomessa. Suosittelen sinua kysymään tästä asiasta lisää kouluterveydenhoitajalta, terveyskeskuksen neuvonnasta tai sukupuolitautien poliklinikalta, mikäli se vielä tämän vastauksen jälkeen pohdituttaa.
Toivottavasti vastauksesta on apua pohdinnoissasi. Mikäli seksitaudit herättävät sinussa huolta ja pelkoa, olet lämpimästi tervetulut juttelemaan niistä seksuaalineuvontachattiimme.
Seksitaudeista löydät lisää tietoa täältä.
Täältä näet, miten seksitaudit tarttuvat.
Täältä näet, miten seksitaudeilta voi suojautua.