Siirry sisältöön

Ylipaino häiritsee

ID 261951

Hei, Tilanteeni on, että olen parisuhteessa naisen kanssa. Pulmana on, että ajatuksissani minua häiritsee tyttöystäväni ylipaino, mutta mikä tekee tämän oudoksi on se, että olen itsekin ylipainoinen. Olen miettinyt, että onko tässä kyse jostain projektiosta, että peilaan asiaa mitä vihaan itsessäni tyttöystävääni. Tämä on saanut minut todella hämmentyneeksi. Nuoruudessani minua kiusattiin silloin tällöinen painon vuoksi, mm ilkeitä huomautuksia jne.

Asiantuntija vastaa

19.10.2021 klo 12:27 , Väestöliitto

Hei, kiitos kysymyksestäsi.

On todella surullista, että koet vihaavasi kehoasi sellaisena kuin se nyt on. Kertomasi kiusaaminen on väistämättä vaikuttanut itsetuntoosi ja siihen, millainen kehonkuva on sinulle muodostunut. Moni ylipainon vuoksi kiusattu idealisoi tai luo unelmakuvia hoikasta kehosta, mahdollisesti tavoitteleekin sellaista jatkuvilla laihdutuskuureilla, pakonomaisella syömisen kontrollilla tai jopa sairastumalla syömishäiriöön. Itsesyytökset, kun laihtumista ei toiveista huolimatta ole tapahdu, muuttaa myös sisäinen äänen epäonnistumisesta kertovaksi inhon ja vihan ääneksi. Ihminen alkaa pelätä muiden arvostelevia katseita ja ikäviä kysymyksiä. Pysähdy miettimään, miten puhut itsestäsi ja kehostasi? Puhutko toistuvista epäonnistumisista, vaikeuksista vaateostoksilla, kun mikään ei sovi, kuureista jotka eivät tehoa jne.

Kun ihmisen ulkonäköä arvostellaan ja pilkataan, syntyy kokemus fyysisestä epätäydellisestä, jota täytyy hyväksytyksi tullakseen pyrkiä muuttamaan. Rakastat tyttöystävääsi ja haluat hänen parastaan. Haluat hänen saavan osakseen hyväksyntää ja positiivista huomiota ympäristöltä, joka sinun kehoasi on pilkannut ja arvostellut. Voisiko olla niin, että hänen ylipainonsa häiritsee sinua, sillä haluat suojella häntä niiltä negatiivisilta kokemuksilta, joita sinulla on ollut?

Haluaisitko hänen saavuttavan sen muutoksen, johon et ole itse toiveistasi huolimatta päässyt? Ehkä idealisoit ihmisvartalon edelleen joidenkin mieleesi painuneiden ihannekuvien mukaiseksi. Mieti, mikä voisi sinua auttaa hyväksymään oma kehosi. Kuuletko tyttöystävältäsi kehuja vartalostasi? Onko sinun vaikea uskoa hänen sanojaan? Jos mielessäsi jäytää koko ajan ääni, joka pyrkii vakuuttamaan tyttöystäväsi valehtelevan sanoessaan sinua kauniiksi tai kehuessaan vartaloasi, sama saattaa todella projisoitua sinun tilanteeseesi, kuten olet ajatellutkin. Haluat sanoa tyttöystävällesi kauniita sanoja, mutta koska uskot hänen valehtelevan kehuessaan sinun ulkonäköäsi, et koe olevasi rehellinen.

Et kerro, miten suhteenne muutoin toimii, onko teidän hyvä olla yhdessä, millaisia ominaisuuksia arvostatte toisissanne ja mikä saa teidät valitsemaan joka päivä toisenne. Voisit pyrkiä keskittymään enemmän niihin asioihin, joita pidät arvokkaana ja samalla miettiä, mitä ihanaa juuri tässä ihmisessä on. Epätäydellisyys on elämän realismia, jota kannattaa arvostaa enemmän kuin haikailla mahdottomuuksien perään.

Jos ylipaino häiritsee sinua, mieti kenen ylipainosta oikeastaan on kyse, sinun vain hänen. Ja jos päädyt siihen, että ongelma onkin paljolti sinun painohaasteestasi, voisitko pyytää häneltä apua? Ehkä voisitte yhdessä miettiä, miten toimia, jotta sinulle tulee parempi olo. Miten hän voisi auttaa sinua hyväksymään ja rakastamaan kehoasi sellaisenaan? Jos sinun on vaikea uskoa hänen sanojaan, voisiko joistain teoista olla apua sinulle? Miettikää yhdessä ruokailutottumuksianne, käykää kävelyllä tai aloittakaan jokin yhteinen, mukava liikuntaharrastus. Kun alat huomata pieniä muutoksia omassa mielessäsi, kun sinusta alkaa tuntua siltä, että saat aikaan jotain, mikä muuttaa käsitystä omasta kehostasi ja saa sinut hyväksymään itsesi, auttaa se sinua hyväksymään ja rakastamaan myös hänen kehoaan juuri sellaisena kuin sen on.

Sinun on tärkeää oppia hyväksymään itsesi, juuri niin täydellisenä kuin sinä olet.

 

 

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...