Tehtävät
Tehtävissä annettujen ohjeiden avulla voi itsenäisesti työstää tai harjoitella haluamaansa asiaa. Tehtävät voivat sisältää esimerkiksi keskustelemista, kirjoittamista, piirtämistä tai maalaamista. Tehtävän tekeminen voi vaatia tulostimen, kynien, paperin tai muiden välineiden käyttöä.
Anna ajatuksillesi positiivista voimaa sinusta itsestäsi, taipumuksistasi ja mahdollisuuksistasi. Kun negatiivisten ajatusten kierre katkeaa, itseluottamus lisääntyy. Tehtävä voi aluksi tuntua kömpelöltä, mutta harjoittele, anna mennä!
Tuottanut
Väestöliitto
Nettideittailu voi olla monimutkaista, ja joskus siihen voi liittyä tilanteita, joissa tulee ghostatuksi, manipuloiduksi tai muuten ikävästi kohdelluksi. On tärkeää suojella omia tunteitaan näissä tilanteissa. Alla on muutamia vinkkejä ja tehtäviä omien...
Tuottanut
Väestöliitto
Sinkkuus on täysin ok, ja monet sinkut ovat elämäänsä hyvin tyytyvisiä. Jos kuitenkin olet pitkään etsinyt kumppania, tässä harjoituksia positiivisuuden ylläpitämiseksi. Parin löytäminen on niin usein kiinni sattumasta, että et voi syyttää itseäsi. ...
Tuottanut
Väestöliitto
Tuntemattomien tapaaminen ja kahvittelu ihan uusien ihmisten kanssa voi olla joskus liian jännittävää. Voi olla että sinua hermostuttaa ja ujostuttaa, mutta ujouteenkin auttaa harjoittelu.
Tuottanut
Väestöliitto
Deittailu voi olla vauhdikasta. Uusia kohtaamisia tulee eteen, vaikka olisit jo valmis seurusteluun. Ethän anna tilanteen lannistaa sinua tai uskoa itseesi. Olet jollekin juuri se oikea, mutta te kaksi ette ole vielä kohdanneet! Alla kuusiosainen itsetuntoa vahvistava...
Tuottanut
Väestöliitto
Deittiuupumus on tila, jossa tunnet uupumusta, turhautumista ja masennusta deittailuprosessin seurauksena. Se voi johtua jatkuvasta pettymysten kokemisesta, toistuvista epäonnistumisista tai pitkittyneestä yksinäisyyden tunteesta deittailun aikana.
Tuottanut
Väestöliitto
Jokaisella ihmisellä on tarve saada kosketusta. Syystä tai toisesta moni elää kosketusvajeessa. Tämän harjoituksen tarkoitus on oppia antamaan kosketusta itselle ja saada tuntumaa kehon aistimuksiin ja niihin liittyviin tuntemuksiin/tunteisiin. Harjoitukseen on...
Tuottanut
Väestöliitto
On luonnollista pohtia joidenkin suhteiden tulevaisuutta. Oletko neuvoton, vaikka haluaisit jo tehdä päätöksen? Onko sinun vaikea tunnistaa tunteitasi? Alla on kysymyksiä, joita voit yksin tai kumppanisi kanssa pohtia. Teemoihin jaotellut kysymykset auttavat sinua...
Tuottanut
Väestöliitto
Yksi vaikeimpia keskusteluja kumppanin kanssa on neuvottelu lastensaannista. Moni jättää keskustelun käymättä, koska pelkää painostavansa kumppania. Toiset taas pelkäävät vastausta, jota eivät halua kuulla. Tartu hetkeen ja ota asia puheeksi! Paras hetki...
Tuottanut
Väestöliitto
Tulostakaa tehtäväpaperi molemmille. Testi sisältää kuusitoista väittämää. Vastatkaa kumpikin itsenäisesti yhteen kohtaan kerrallaan, yhdestä (minimi) viiteen (maksimi). Keskustelkaa jokaisen väittämän kohdalla testin herättämistä ajatuksista. On...
Tuottanut
Väestöliitto