Siirry sisältöön

Parisuhteen riitelytesti

Julkaistu 30.11.2018 - Tuottanut Väestöliitto
Tällä testillä voit tutustua siihen millainen riitelijä olet läheisessä ihmissuhteessa.

Testin kysymykset

  • 1. Joudun väittelyyn kumppanini kanssa. Suustani pääsee sammakko, joka loukkaa selvästi kumppaniani.
  • 2. Pieni riita uhkaa lähteä käsistä.
  • 3. Aamu menee pilalle, kun tulee riitaa siivoamisesta.
  • 4. Kun riitelen, tunteet ottavat minusta vallan.
  • 5. Yllättäen kumppanini tuo esiin hyvän näkökulman kesken erimielisyyden.
  • 6. Riidellessä koen, että en saa luovuttaa. Jos luovutan, myönnän häviöni.
  • 7. Jokin asia painaa minua parisuhteessani.
  • 8. Olen keskellä riitaa ja minulle tulee mahdollisuus muistuttaa kumppaniani tämän puutteista.
  • 9. Olen pitkävihainen.
  • 10. Kun huomaan, että tunteet kiihtyvät liikaa emmekä ymmärrä toisiamme, ehdotan aikalisää.
  • 11. Yritän riitatilanteessa tai ainakin sen jälkeen ymmärtää kumppanini tunteita ja kerron hänelle ymmärtäväni hänen kokemuksensa.
  • 12. Pystyn välttämään riitelyä, kun kumppanilla on heikko hetki.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mistä on hyvät joulut tehty?- Läsnäolosta ja yhteydestä

Harvoin tulee kysyttyä, kenelle joulua itse asiassa valmistaa. Keiden kaikkien tarpeita haluaa huomioida? Jouluna meillä jokaisella on tarve...

Miten raha vaikuttaa suhteeseen?

Raha-asiat ovat merkittävä eriarvoisuuden tuoja ja useiden riitojen aihe suhteissa. Raha-asioista ja siihen liittyvistä tunteista voi ja kannattaa...

Hankalat kolmiosuhteet vauvaperheessä

Vauvan syntymä muuttaa myös vanhempien välistä suhdetta. Parisuhteen ja perheen kannalta tärkeää, että kaikki kahdenväliset suhteet ovat...