Lapsen seksuaalisuus vanhempien mielestä?
Omissa kartoittavissa tutkimuksissa nousi esiin vanhempien ajatuksia lapsen seksuaalisuudesta. Se on ihan eri asia kuin aikuisen seksuaalisuus. Lapsi on utelias, opettelee omaa kehoaan, leikkii, oppii normeja ja asenteita. Samalla kun opitaan vessa-asioita ja hygieniaa, opitaan sääntöjä yksityisyydestä ja kuka saa katsoa ja koskea lasta.
Lapsen seksuaalisuus on iloista, pelleilevää, kokemista ja löytämistä. Myös tunteista puhuminen, niiden näyttäminen ja oman kehon koskettelusta syntyvä mielihyvä kuuluvat lapsuuteen. Lapsen on hyvä olla lapsi mahdollisimman pitkään. Silloin lapsen seksuaalisuutta tuetaan lapsen tasolla, ikä- ja kehitysvaiheen mukaan. Vanhemmat voivat vahvistaa pienen lapsen itsetuntoa, kehonkuvaa, tunnetaitoja ja keinoja kunnioittaa itseään ja toisia.
Oliko tästä sinulle apua?
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Kumppanuusvanhemmuus-chat
Kumppanuusvanhemmuus on suunniteltua ja jaettua vanhemmuutta, jossa vähintään kaksi henkilöä ilman keskinäistä romanttista rakkaussuhdetta...
Perhevapaiden jakaminen ja raha
Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...
Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)
Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...