Menkat, saako silloin sekstailla? Milloin ne tulee? Sattuuko ne?
Myös lapsuudessa sairastetut sairaudet tai niiden lääkehoito voivat vaikuttaa kuukautisten alkamisikään. Jos kuukautiset eivät ole alkaneet nuoren täyttäessä 16 – vuotta, kannattaa asiaa selvitellä lääkärin vastaanotolla.
Kuukautisvuodon määrään vaikuttaa perimä ja yksilöllinen taipumus. Kuukautiskipuja voidaan kuitenkin hoitaa ja niihin on mahdollista saada helpotusta. Jos kuukautiskivut vaikeuttavat ja haittaavat normielämää, hakeudu lääkäriin.
Kuukautiskivut voivat tuntua kehossa isolla alueella, aina alavatsasta, selkään, nivusiin, jopa reisiin saakka. Lisäksi samaan aikaan voi esiintyä vatsaoireita, ripulia, ilmavaivoja, jopa oksentelua. Päänsärkykin voi liittyä kuukautisiin.
Kuukautiskierto on herkkä häiriintymään. Kuukautiset voivat jäädä pois esimerkiksi jos on sairastellut, on ollut stressiä, esimerkiksi kouluhuolia, suruja, murheita tai vaikka voimakkaasti jännittänyt jotain asiaa.
Voiko kuukautisten aikana harrastaa seksiä?
Kuukautisten aikana voi olla sooloseksiä tai seksiä muiden kanssa. mutta muistathan, että Kuukautisten aikana on huolehdittava ehkäisystä sillä myös silloin seksitaudit voivat tarttua ja raskaus alkaa. Raskaus voi alkaa, koska sperma voi säilyä kohdussa ja hedelmöittää munasolun jopa lähes viikkoa myöhemmin. seksi voi lievittää kuukautikipuja, kramppeja ja nostaa mielialaa.
Joillakin seksuaaliset halut lisääntyvät kuukautisten aikana. Toisaalta, kuukautisten aikana munasarjat voivat tuntua aristavilta, jolloin seksi voi tuntua vähän kivuliaalta. Tähän voi auttaa toisenlainen seksiasento. koska kuukautisten aikana infektioriski on hiukan suurempi, hygieniasta kannattaa pitää erityisen hyvää huolta. veri on bakteereille hyvä kasvualusta.
Kuukautiset kannattaa ottaa puheeksi kumppanin kanssa aina etukäteen kaikki eivät pidä seksistä kuukautisten aikana, tai veren näkeminen voi tehdä pahaa. Menkkaseksin aikana voi käyttää kondomeja, suuseksisuojia tai kumisia käsineitä. On myös mahdollista ostaa niin kutsuttuja seksitamponeja jotka ovat naruttomia tamponeja, joita voi käyttää kaikenlaisen seksin aikana. Myös tamponia tai kuukuppia voi käyttää jos emättimeen ei laiteta seksin aikana esimerkiksi seksileluja, sormia tai vaikka penistä.
Kirjoittajat:
Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto