Siirry sisältöön

Milloin alkaa tulla spermaa?

Julkaistu 18.10.2018 - Väestöliitto
Ensimmäisen siemensyöksyn saanti tapahtuu usein itsetyydytyksen yhteydessä. Siemennestettä voi laueta myös yöllä nukkuessa, jota kutsutaan yölliseksi siemensyöksyksi. Murrosiän alkaessa nämä märät unet ovat tavallisia.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Siemennesteen koostumus voi olla vesimäisen juoksevaa tai paksumpaa, kermamaista nestettä. Tämä on yksilöllistä. Siemennesteen koostumus riippuu myös siitä, kuinka pitkä aika edellisestä siemensyöksystä on. Mitä useammin saa siemensyöksyn, sitä vähemmän spermaa tulee laukeamisen yhteydessä. Keho tuottaa sitä kuitenkin  kuitenkin  koko ajan lisää.

Murrosiän alkuvaiheessa siemennestettä erittyy melko vähän ja se on läpinäkyvän vesimäistä. Yleensä parin vuoden aikana siemennesteen siittiömäärä kasvaa ja sperma muuttuu enemmän liisterimäiseksi ja samean vaaleaksi.

Väriltään sperma voi olla vaaleaa, kellertävää tai harmahtavaa. Yleensä spermaa tulee kerrallaan noin muutaman teelusikallisen verran.

Siittiöt eli miehen sukusolut ovat mikroskooppisen pieniä. Yhdessä siemensyöksyssä voi olla jopa satoja miljoonia siittiöitä. Siltikin ne ovat vain pieni osa siemennestettä. Siemennesteessä on tämän lisäksi jopa 30 erilaista ainesosaa, mm. valkuaisaineita, fruktoosia ja erilaisia mineraaleja. Nämä auttavat siittiöitä pysymään hengissä.

Siemenneste purkautuu virtsaputken suusta peniksen päässä. Seksiä harrastaessa orgasmi ja siemensyöksy tapahtuvat pojilla ja miehillä tavallisesti samaan aikaan. Orgasmi on voimakas seksuaalisen hyvän olon tunne.

Jo ennen varsinaista siemensyöksyä virtsaputkesta voi purkautua pieniä määriä ns. touhutippoja. Ne ovat kirkasta nestettä, jonka tarkoitus on liukastaa peniksen pää, jotta seksi sujuisi helpommin.

Siemensyöksyjen alkamisen mahdollistaa kivesten pituuskasvu. Tämän saa aikaiseksi aivolisäkkeestä erittyvä hormoni, joka aktivoi kiveksiä tuottamaan testosteronia eli miessukupuolihormonia.

Kivekset kasvavat murrosiän aikana keskimäärin kahdesta senttimetristä viiteen senttimetriin. Kasvu voi kestää jopa neljäkin vuotta. Siemenestettä alkaa erittyä yleensä siinä vaiheessa, kun kivekset saavuttavat noin kolmen sentin pituuden.

 

SOITA!

Poikien Puhelin on avoinna arkisin kello 13-18 numerossa 0800 94884. Soitot ovat luottamuksellisia ja ilmaisia.

CHATTAA!

Chatimme on auki arkisin kello 13-15. Chat löytyy Poikien Puhelimen verkkosivulta.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...