Siirry sisältöön

Milloin lapset oppivat puhumaan?

Julkaistu 13.01.2020 - Väestöliitto
Puheen ja kielen kehitys on yksilöllistä ja lapset oppivat puhumaan eri ikäisinä. Aktiivisin kausi puhumaan opetteluun on 1-3 vuoden välillä.
Lotta Heiskanen , Psykologi - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

Yleensä lapsi sanoo ensimmäisen sanansa noin vuoden ikäisenä, mutta puhumaan oppiminen on hyvin yksilöllistä ja lapset oppivat puhumaan eri tahdissa.

Yleensä puheen oppimista edeltää, että lapsi alkaa ymmärtää mitä hänelle sanotaan. Jo muutaman kuukauden ikäisenä lapsi pystyy vuorovaikutuksessa vanhemman kanssa jokeltelemaan ja viestimään asioita.

Aktiivisin kausi puhumaan opettelulle on 1-3 vuoden välillä. Ensin lapsi oppii yksittäisiä sanoja, sitten vähitellen lyhyitä lauseita, tavallisesti noin 2-vuotiaana. Noin 3 vuoden tienoilla lapsi osaa jo puhua pidempiä lauseita ja käyttää monimutkaisempia kieliopillisia rakenteita.

Jos lapsi tuntuu olevan jäljessä ikätovereita puheen kehityksessä, siitä ei kannata siitä huolestua, tämä on yleisimpiä kehityksellisiä viivästymiä. Yleensä tilanne korjaantuu itsestään. Huolesta kannattaa kuitenkin puhua neuvolassa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...