Siirry sisältöön

Milloin penis on normaali?

Julkaistu 05.10.2018 - Väestöliitto
Penis on toimiva ja normaali silloin kun perustoiminnot, virtsaaminen ja erektio, onnistuvat toivottaessa.
Tuottanut Väestöliitto

Peniksen koko on asia, joka huolettaa hyvin monia nuoria. Totuus on kuitenkin se, että peniksiä on erikokoisia, eri näköisiä, käyriä, suoria jne. Penis ei ole täysin suora ja erektion voimakkuus vaikuttaa siihen, miltä penis milloinkin näyttää. Kahta samanlaista ja samankokoista penistä ei varmasti ole edes olemassa.

Seksiä ajatellen peniksen toimivuus on tärkeämpää kuin peniksen koko. Peniksen koko ei vaikuta sen toimintaan.

Penis kasvaa usein murrosiän alkupuolella, noin vuosi sen jälkeen kun kivekset ovat alkaneet kasvaa. Peniksen kasvu kestää puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Murrosiän muutosten aikataulu on yksilöllisiä ja perintötekijät määräävät sukuelinten koon.

Koska peniksen kokoon ei voi itse vaikuttaa, on omien genitaalien vertaaminen muiden sukuelimiin turhaa, ja toisen peniksen kommentoiminen on loukkaavaa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...