Siirry sisältöön

Mitä on seksiviestittely?

Julkaistu 05.10.2018 - Väestöliitto
Sexting, sekstarit, seksiviestit ovat toimintaa jossa lähetetään jollekin henkilölle intiimejä kuvia, videoita tai seksisävytteisiä viestejä.
Tuottanut Väestöliitto

Parhaimmillaan seksiviestittely voidaan nähdä digitaalisena flirttinä, intiiminä ja hauskana tapana ylläpitää seksuaalista jännitettä. Pahimmillaan toiminnasta voi tulla rikollista, mikäli kuvia tai videoita annetaan ilman lupaa kolmannelle osapuolelle tai niitä levitetään niitä muille.

Seksiviestittelyt on ok, jos seksiviestejä vaihtavat toistensa kanssa suhteellisen saman ikäiset nuoret ja viestittely perustuu molemminpu0liseen sopimukseen.

Myös näiden ehtojen on tärkeää täyttyä:

  • kaikki osapuolet voivat vaikuttaa siihen, millaista materiaalia jaetaan
  • viestittelyn voi lopettaa heti,  kun siltä tuntuu
  • viestittelyyn ei painosteta tai pakoteta uhkailemalla, esimerkiksi yhteydenpidon tai suhteen lopettamisella
  • viestittely ei tunnu kenestäkään epämukavalta, nololta tai aiheuta morkkiksia
  • seksiviestit ja materiaali ei leviä, eikä niitä levitetä muille ihmisille.

Seksiviestittely ei ole pakollista, eikä se kuulu automaattisesti esimerkiksi deittailusuhteeseen. On tavallista, ettei seksiviestittely johda seksiin tai minkäänlaiseen lähempään tuttavuuteen tai suhteeseen. Seksiviestit eivät ole lupaus seksistä, eikä niillä saa painostaa seksiin tai seksuaalisiin tekoihin.

Seksiviestittely voi olla yksi tapa siirtyä suhteessa sellaiselle tasolle, jossa seksuaalinen toiminta voisi tulla kyseeseen. Viestittely voi olla flirttiä tai seksuaalisen jännitteen ylläpitämistä. Seksiviestit voivat olla myös yksi tapa kertoa toiselle, millaista seksiä haluaisi tai millaisista seksiin liittyvistä asioista pitää. Viestien avulla aloitteen tekeminen ja aiheesta keskusteleminen voi olla helpompaa kuin kasvotusten juttelemalla.

Seksiviestittelyn tulee perustua molemminpuoliseen suostumukseen

Seksiviestittelyssä voi aina sanoa tai ilmaista, ettei ei halua lähettää tai vastaanottaa seksuaalisia viestejä, kuvia tai videoita. Sinä päätät, haluatko näyttää itsestäsi paljasta pintaa vai et, ja jokaisen on kunnioitettava sitä. Jos joku levittää seksiviestejäsi, kuvia tai videoita, ota yhteyttä poliisiin. Sinä et ole tehnyt mitään väärää, materiaalin levittäjä on.

15-vuotta täyttänyt nuori syyllistyy itse rikokseen, mikäli hän postaa toisesta alle 18-vuotiaasta lapsesta tai nuoresta paljastavia kuvia someen, tai lähettää niitä eteenpäin muille.

Jos löydät kuvasi joltain sivustolta, ota siitä kuvakaappaus ja ilmoita sivuston ylläpitäjälle siitä, että kuva on poistettava, koska julkaisuun ei ole lupaa. Voit aina kysyä neuvoa esimerkiksi Rikosuhripäivystyksestä.

Seksiviestien lähettämisen sääntö numero 1. on suostumus. Jos haluat lähettää esimerkiksi nudekuvan, kysy onko se ok myös toiselle osapuolelle, muuten toiminta voi täyttää seksuaalisen häirinnän tunnusmerkistön. Kuinka huolehtia siitä, että seksiviestittely pysyy turvallisena?

Nudeja lähettäessä, älä paljasta kasvojasi tai sellaisia piirteitä itsestäsi, jotka ovat tunnistettavia.

Seksiviestittelyyn on mahdollista sopia pelisääntöjä

  • Etkö halua, että viestejäsi näytetä kenellekään muulle? Sano se selkeästi ennen viestin lähettämistä.
  • Sopikaa kumppanin kanssa, mitä tekisitte seksiviesteille, jos suhteenne loppuisi tai välit tulehtuisivat.
  • Jos seksiviestien saaminen tuntuu epämukavilta, kerro, että et halua niitä. Jokaisella on oikeus päättää, millaista materiaalia haluaa vastaanottaa.
  • Vaikka vastaanottaisit seksiviestejä, se ei tarkoita, että olet velvollinen lähettämään niitä myös itse.
  • Säilytä seksiviestejä siten, etteivät ne joudu vääriin käsiin, vaikka puhelintasi lainattaisiin tai se katoaisi.

Älä käytä suhteen aikana lähetettyjä seksiviestejä kostotarkoituksessa, tai muuten loukataksesi exääsi.

 

Kirjoittajat: Nuorten seksuaalisien hyvinvoinnin asiantuntijat, Väestöliitto

Päivitetty 2.7.2024

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...