Miten sä sen tekisit? Video eroamisesta.
Ensi fiilis… Kyl tuntuu tosi oudolta ja häkellyttävältä. Mulle tuli vähän paha mieli. Aika karseesti tehty kyllä.
”Olin 16-vuotias, kun aloitin uudessa koulussa. Tapasin tyypin, jonka kanssa synkkasi heti. Olimme olleet yhdessä muutaman kuukauden, kun tämä henkilö ilmoitti lähtevänsä käymään Ranskassa. Kysyin häneltä, minkä nimisen kaverin luokse hän on menossa käymään, mutta hän ei halunnut kertoa. Epäilykseni alkoivat herätä ja kumppani muuttui todella kylmäksi minua kohtaan. Lopulta selvisi, että hänellä on ollut koko seurustelusuhteemme ajan Ranskassa seurustelukumppani vaihdossa. Olin tästä tapauksesta todella pitkään rikki ja ero oli todella musertava. Minun oli vaikea luottaa uusiin ihmisiin.”
Miten sä eroaisit?
- Paras tapa hoitaa tilanne on se, että kertoisi siitä pehmeemmin.
- Keskustelu on tärkeintä.
- Puhu asia läpi, vaikka kuinka vaikeata olisi.
Millainen olisi hyvä ero?
- Jossa kummatkin saisi kertoa rehellisesti ja avoimesti omista tunteistaan.
- Kummallekaan ei jää sellainen fiilis, että olisi itse tehnyt väärin tai olisi huono ihminen.
- Pitää kuulla toista, eli mitä hän tuntee.
- Ei saisi alkaa haukkuu toista ilman syytä.
Hyvä muistaa eron hetkellä?
- Et ole yksin, puhu kavereille.
- Tulee mitä tahansa tunteita, niin ne on hyvä käsitellä ja antaa tulla, eikä padota niitä sisään.
- Sä et voi syyttää itseäsi kaikesta.
- Toisen kanssa ei kannata lähteä sotaan.
- Käsittele surua, kun tuntuu, että haluat sitä käsitellä.
- Kannattaa tehdä asioita, mitä rakastaa ja mistä saa hyvä olon tunnetta.
- Pitää ottaa omaa aikaa. Sulla on oikeus olla surullinen.
- Pitää luottaa siihen kliseeseen, että aika auttaa.
- Tää on vaan yksi luku sun elämästä, ei sun koko elämä.
Video on tuotettu yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun media, musiikki ja taide osaamisyksikön kanssa.