Siirry sisältöön

Onks toi nettituttu jotenkin outo?

Julkaistu 25.01.2019 - Väestöliitto
Kyseleekö nettituttu asioita, jotka tuntuvat sinusta jotenkin oudoilta? Pyytääkö hän kertomaan intiimejä asioita, kuten kehon kehityksestä, seksikokemuksista tai seksitavoista?
Tuottanut Väestöliitto

Hyväksikäyttöä suunnitteleva etsii sopivia uhreja esimerkiksi netin keskusteluista. Seksuaalirikosta edeltää joskus houkutteluvaihe. Tässä vaiheessa tekoa suunnitteleva yrittää saada aikaan luottamuksen ja kiinnostuksen nuoren henkilön kanssa. Hän vaikuttaa mukavalta, hauskalta ja jakaa kehuja sekä imartelevia kommentteja. Hän voi esiintyä toisenlaisena ihmisenä kuin oikeasti on. Hän voi kertoa olevansa toinen nuori, vaikka onkin oikeasti jotain muuta. Jos sinulle tulee epämiellyttävä olo jostain ihmisestä, kuuntele vaistoasi! Et ole kenellekään velkaa kaveruuttasi eikä sinun tarvitse lähettää itsestäsi kuvia tai videoita vaikka sinulta niitä pyydetään.

Jos epäilet nettituttusi tarkoitusperiä, lopeta keskustelu hänen kanssaan ja poista hänet kontaktilistoiltasi. Se voi tuntua vaikealta, jos tyyppiä kohtaan joskus ollut jotain positiivisia, kuten ihastumisen tunteita. Toimi kuitenkin nopeasti, sillä tilanne voi muuten pahentua. Luota vaistoosi!

Jos saat outoja ehdotuksia, kuvia, kysymyksiä tai kommentteja, talleta ne kaikki kuvakaappauksilla ja kerro sitten luottoaikuisellesi, vaikka vanhemmille, nettipoliisille, terkkarille tai nuorisotyöntekijälle. Vaikka voi tuntua nolottavalta näyttää keskusteluja ulkopuoliselle, tee se kuitenkin. On nimittäin mahdollista, että samalla nettityypillä on monia muita nuoria koukussa, joista jollekulle hän saattaa tehdä ikäviä, rikokseksi tulkittavia asioita.

Toimimalla voit siis auttaa muita. Voit jutella asiasta luotettavien aikuisten kanssa, joita on muun muassa www.netari.fi sivuilla.

Rikosprosessi käynnistyy, kun poliisi saa tiedon mahdollisesta seksuaalirikoksesta. Tieto seksuaalirikoksesta voi tulla poliisille esimerkiksi rikoksen kohteeksi joutuneelta nuorelta itseltään, nuoren parissa työskentelevältä ammattilaiselta tai nuoren vanhemmalta.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...