Saaks koulun vessassa runkata?
Runkkaaminen yleisessä käytössä olevassa lukitussa vessassa, kuten koulussa tai vaikkapa junassa, ei ole laitonta. Itsetyydytys on nimensä mukaisesti toimintaa jota lähtökohtaisesti tehdään itse, omassa rauhassa. Tämä onnistuu parhaiten privaatissa tilassa, ilman vaaraa, että ulkopuoliset joutuvat tahtomattaan tapahtuman osapuoliksi esimerkiksi avaamalla ovea, joka ei ollutkaan lukittu – tai kuuntelemalla halvan väliseinämateriaalin läpi toimintaan liittyvää mahdollista ääntelyä. Seksiin liittyvät inhimilliset mutta intiimit äänet kun eivät kuulu yhtä luontevasti yleisten wc-tilojen maailmaan kuin hillityt polskahdukset ja lorinat.
Koulun vessassa saa runkata, jos tila on suljettu ja intiimi ja niin, ettei kenenkään sitä tarvitse nähdä tai kuunnella. Kanssaihmisiä huomaavaista ja kunnioittavaa on silloin hoitaa asia siististi ja pikaisesti niin, ettei seuraava vessan käyttäjä pysty sitä huomaamaan tai sen takia pidättelemään kakka, joka niin sanotusti kurkkii jo.
Seksi ja itsetyydytys ihmisten ilmoilla ovat taasen rikos. Tämän taustalta löytyy laki julkisen sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta. Lailla kielletään esimerkiksi itsensä paljastaminen, seksin harrastaminen julkisella paikalla, alastomana hilluminen sellaisissa julkisissa paikoissa, joilla se ei ole sopivaa tai rivouksien esittäminen yleisölle julkisissa esityksissä, joihin ne eivät selkeästikään kuulu esimerkiksi taiteellisena elementtinä.
Siitäkin huolimatta jotkut voivat antautua hekumansa hurmioon. Riski kiinnijäämisestä julkisella paikalla voidaan kokea kiihottavana. Kiinnijääminen voi kuitenkin johtaa sakkorangaistukseen. Seksiä saa kyllä harrastaa kodin ulkopuolellakin, mutta sillä ehdolla, ettei siitä koidu haittaa muille. Siksi julkiset tilat ovat tähän erityisen riskialttiita.
SOITA!
Poikien Puhelin on avoinna arkisin kello 13-18 numerossa 0800 94884. Soitot ovat luottamuksellisia ja ilmaisia.
CHATTAA!
Chatimme on auki arkisin kello 13-15. Chat löytyy Poikien Puhelimen verkkosivulta.