Siirry sisältöön

Vauvan kapalointi

Julkaistu 23.08.2018 - Väestöliitto
Vauvan kapalointi voi auttaa vastasyntynyttä tai aktiivista vauvaa nukahtamaan ja nukkumaan, jos vauva säpsähtelee ja herättää itsensä omilla liikkeillään. Vauvan voi kapaloida noin 3-4 kuukauden ikään asti. Videolla näytetään miten vauva kapaloidaan.
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

Kapalointi on hyvä apukeino nukahtamiseen vastasyntyneille ja vauvoille, jotka ovat liikkeissään hyvin aktiivisia. Nukahtaessaan vauva saattaa nimittäin säpsähdellä ja säikähdellä ja herättää itsensä omilla liikkeillään.

Kapalointia voi käyttää vapaasti vauvan ensimmäiset 3-4 kuukautta. Tämän jälkeen siitä tulisi pyrkiä luopumaan, jotta vauva voi nukahtamistilanteessa tutustua omiin käsiinsä imemällä käsiään tai sormiaan.

Kapaloksi sopii mikä tahansa riittävän ohut ja iso kangas, esimerkiksi täkki, lakana tai pussilakana. Levitä kangas tasaiselle alustalle ja laita vauva makaamaan kankaan päälle, yläreunaan. Pienen vauvan pään voi kapaloida mukaan. Silloin kangasta jätetään noin 10 cm vauvan pään yläpuolelle. Pään voi jättää myös kapalon ulkopuolelle, jolloin vauvan pää asetetaan kankaan reunan yli.

Kapalointi aloitetaan asettamalla vauvan toinen käsi hänen rintansa päälle. Kapalokangas vedetään käden yli ja sujautetaan kehon toiselle puolelle, kehon alle. Seuraavaksi vauvan toinen käsi laitetaan rinnan päälle ja toinen puoli kankaasta vedetään melko napakasti tämän käden yli ja kehon alle. Molemmat kädet voi myös kapaloida ristikkäin yhteen niin, että käsien välissä ei ole kangasta.

Tämän jälkeen nostetaan alaspäin roikkuva kangas hieman ylöspäin niin, että vauva koukistaa jalkansa. Pienen lapsen jalat ovat yleensä luonnostaan hieman koukussa. Kapalokangas nostetaan vauvan rintaan asti. Ensin kankaan toinen puoli ja sitten toinen puoli kierretään vauvan kehon alle.

Kapaloitu vauva on nyt melko napakassa paketissa, eikä voi liikuttaa niin voimakkaasti käsiään ja jalkojaan, mikä rauhoittaa vauvaa säpsähtelytilanteissa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...