Siirry sisältöön

Vauvan pukeminen

Julkaistu 23.08.2018 - Väestöliitto
Videossa näytetään pään yli vedettävän bodyn pukeminen. Vauvan voi pukea esimerkiksi lattialla, sängyn päällä tai hoitopöydällä. Pue vauva rauhallisin ja selkein ottein.
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Susan Laine , Toimintaterapeutti - HYKS, lastenneurologia
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

Vauvan voi pukea hoitopöydällä, sängyn päällä tai esimerkiksi lattialla täkin päällä. Voit itse valita parhaiten pukemiseen sopivan paikan. Vauvaa pukiessa tärkeintä on huomioida selkeät, voimakkaat ja rauhalliset otteet. Vauvalle kerrotaan koko ajan että mitä tehdään ja häneen kannattaa pitää koko ajan kosketuskontakti. Pukijan käsi voi esimerkiksi levätä lapsen päällä ja sitä raajaa, jota aletaan riisua tai pukea voi taputtaa ensin hellästi. Vauvalle voi sanoa: “Nyt otan sulta hihan pois” tai “nyt mä otan sulta lahkeen pois” tai “vedän sulle lahkeen jalkaan”.

Paitaa tai bodya riisuessa pujotetaan ensin varovaisesti lapsen käsi vaatteesta pois ja sitten toinen käsi. Jos vaatteessa on nappeja niskan takana, lasta voi kääntää varovaisesti kyljeltä toiselle ja avata napit. Sen jälkeen paita tai body vedetään varovaisesti pään yli. Vaatteen vetämistä pään yli ei tarvitse jännittää. Lapsi saattaa vähän hermostua siitä, mutta jos lapsi alkaa itkemään, kitisemään tai ärisemään, hänen kätensä voi kerätä rinnan päälle kasaan, laittaa omat kädet vauvan käsien päälle, ottaa katsekontaktia jutella rauhoittavasti lapselle.

Lapsen voi kääntää myös kokonaan vatsalleen, jos vaatteen takana on nappeja tai nyörejä ja sen jälkeen keikauttaa varovaisesti kyljen kautta takaisin selälleen. Lopuksi suljetaan nepit jalkojen välistä ja puetaan housut, sukat tai muut vaatteet.

Katso video miten vauvalle puetaan kietaisupaita ja mitä vaatekerroksia tarvitaan eri vuodenaikoina

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...