Voiks kipeenä runkata?
Flunssa on viruksen aiheuttama äkillinen hengitysteiden limakalvotulehdus. Lievä nuha ja kurkkukipu eivät estä kehon rasittamista. Mutta jos alkaa ilmetä flunssan yleisoireita, kuten lihaskipua, kuumetta tai väsymystä, niin kaiken rasittavan tekeminen olisi syytä jättää vähemmälle. Eli varsinkin liikunnan harrastaminen tulee jättää silloin väliin, koska kun kuumeisen infektion aikana harrastaa jotain rasittavaa, niin elimistön puolustusjärjestelmän toiminta heikkenee. Ja kun puolustusjärjestelmä heikkenee, niin taudinaiheuttajien lisääntyminen kiihtyy joka johtaa siihen, että toipumisaika pitenee. Pahimmillaan se voi aiheuttaa sydänoireita tai verenmyrkytyksen.
Toki runkkaaminen rasittaa kehoa vähemmän kuin maratonin juokseminen, mutta runkkaaminen rasittaa kehoa kuitenkin hieman. Varsinkin jos runkkaa paljon päivän aikana, voi se rasittaa kehoa aika paljonkin. Ja tietenkin jos on pahasti sairas, niin runkkaamisen voi varmasti unohtaa siksi aikaa, että on terve.Tosin on tietenkin hyvä pitää mielessä, että kun terveenä runkkaa, niin sillä on paljon tutkittuja terveysvaikutuksia. Itsetyydyttäminen tekee iloiseksi. Koska orgasmin aikana aivot laukaisevat välittäjäaineita, dopamiinia ja serotoniinia, jotka aiheuttavat mielihyvää ja nostavat mielialaa. Itsetyydytyksen aiheuttama lihasjännityksen lieveneminen rauhoittaa keskushermoston toimintaa joka aiheuttaa raukean ja stressittömän olotilan. Se auttaa myös saamaan unta paremmin. Itsetyydyttäminen myös vähentää riskiä saada eturauhasyöpä. Kun eturauhanen orgasmin aikana erittää nestettä, se myös poistaa karsinogeenejä rauhasesta, jolloin syövän mahdollisuus pienenee.
Eli annetaan sen kropan palautua rauhassa kun oot kipeenä ja jätetään ne runkkailut silloin vähemmälle. Ja kun kroppa taas on terve ja toimii, niin silloin on ok hakkailla hanskaan.